perjantai 30. tammikuuta 2009

Vaniljavaahto, armaani

Tätä varioin kyllä loputtomiin. Siunattu se ihminen, joka vaahtoutuvan kevytvaniljakastikkeen keksi.


Banaani-kaneli-vaniljani

1 prk vaahtoutuvaa, kevyttä vaniljakastiketta
1 iso banaani
kanelia

Vaahdota vaniljakastike ja paloittele banaani. Kaada vaahtoa kupin pohjalle, lisää päälle banskuviipaleita ja ripottele pinnalle kanelia. Toista kierros ja lusikoi itsesi onnelliseksi.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

(Vege)juhlatarjottavia ja 2in1-kakku

Muutamia viikkoja sitten, joulukiireiden pahimmassa paineessa, sain ilokseni järjestää valmistujaisjuhlat. Tarjottavien kriteerit määrittyivät pitkälti kokin laiskuuden sekä vieraiden suurehkon määrän mukaan. Lisäksi kasvissyöjien iso edustus johti siihen, ettei kekkeripöydästä löytynyt mitään sellaista, jolla olisi joskus ollut silmät.



Suolapaloina tarjosin Apinaruokalasta napattua, taivaallista fenkoli-päärynäsalaattia sekä palttoonappeja joiden päälle väkersin piparjuurilevitteen (johon olin muuten varsin tyytyväinen). Oheen paistoin vielä simppeleitä lehtitaikinaruutuja, joiden idean alkuperäistä lähdettä en muista sitten millään. Olivat maailman helpoimpia ja nopsimpia ne. Sit paitsi loputtoman varioitavia myös.

Helpoimmat rasvapalat

2 pkt lehtitaikinaa
1 prk punaista pestoa
1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja
1 prk vihreää pestoa
1 tanko vuohenjuustoa

Leikkaa lehtitaikinalevyt kahdeksaan osaan. Levitä toisen taikinapaketin neliöille punaista pestoa ja silputtua tomskua, ja toiselle vihreää pestoa vuohenjuustomurusten kera. Paista 225 asteessa, kunnes neliöt kullertuvat.


Piparjuurilevite

2 prk (kevyt)ranskankermaa
reilu pala piparjuurta
1 iso punasipuli
1/2 rk persiljaa
(suolaa)

Kuori ja raasta piparjuuri. Silppua sipuli ja persilja. Sekoita kaikki aineet keskenään ja ripauta joukkoon tarvittaessa suolaa. Tarjoa palttoonappien kera.



Vieraiden makeannälän suunnittelin tyrehdyttäväni kahdella samettisella valkosuklaa-karpalokaakulla. Kävin kuitenkin niin, että liivatteet leikkasivat reseptin vikassa vaiheessa kiinni. Ihana asia. Lopputulos oli... Noh. Katsokaa itse.


Tässä vaiheessa kello oli siis muutama tunti ennen juhlia, eikä ajatus kokonaan uusien kaakkujen paakaamisesta houkuttanut pätkääkään. Kokkareleivoksia en edes harkinnut tarjoavani ja pelkkien kaupan kakkujen kattaminen pöytään tuntui jotenkin älyttömän mälsältä. Mitäs siinä sitten. Otin pienet kiukut, jonka jälkeen soitin isosiskolle (koska isosiskot ovat niin viisaita olentoja). Sisko keksikin mainion idean. "Aja koko sotku tasaiseksi. Ei sulla mitään hävittävää ole." Mitään hävittävää ei tosiaankaan ollut, joten kaavin kakkuraakileet kulhoon (pohjineen) ja surautin kaiken yhtenäiseksi massaksi. Rivakka sekoitus sai aikaan sen, että vaahdot lässähtivät ja kahden kakun ainekset mahtuivat lopulta yhteen vuokaan. En tässä vaiheessa viitsinyt enää askarrella erillisiä keksipohjia, vaan hyydytin mössön ihan sellaisenaan. Lopuksi kuorrutin kakun vielä pakastekarpaloilla ja karpalomehuliivatekiilteellä. Aikaansaannos oli paljon parempi kuin odotin, vaikkakin todella tuhti. Oheen armas äitini osti vielä marketin valmiskakun tarjoamuksia täydentämään.



(Pahoittelut säälittävistä kuvista. Melkein unohtui koko kameroiminen ja sitten piti olla pikainen. Huolimaton olin myös.)

lauantai 17. tammikuuta 2009

Nälkä oikoo kokkauksia

Tulipa taas todidtettua edellinen. Tarkoituksena oli antaa kanantissien kypsentyä uunin lempeässä lämmössä sitruunaviipalepeitteen alla, mutta toisin kävi. On nimittäin niin, että uunin lämpeäminen kestää ihan liian kauan (ainakin, jos verensokeri keikkuu jo laittoman alhaalla). Ja sitä paitsi uunikypsennys vaatii turhan paljon aikaa (tai ainakin odottavan aika saattaa tuntua pitkältä). Nälkää seuraa allekirjoittaneen tapauksessa melkoinen kiukku, siispä suuntasin kokkauksineni oikopolulle kotirauhan säilyttämiseksi ja panin pannun kuumenemaan. Hyvä tuli näinkin, vaikkaki laakaaminen oli suunniteltua sotkuisempaa. Kyllä.


Sitruunatissit, jugukasti ja kik-omenalisäke

4 tissiä
sitruuna
suolaa
(öljyä paistamiseen)

3 dl maustamatonta jugua
1 tl Nomu orientalia

3 omenaa
4 vartta selleriä
2 prk kikherneitä
suolaa

Suolaa tissit. Viipaloi sitruuna ohuiksi ja levitä siipaleet lihan päälle. Annan marinoitua niin kauan kuin maltat. Paista pannulla tai uunissa sitruunoineen kypsiksi. Jos käytät pannua, varo, etteivät sitruunat pääse palamaan. Kaavi sitruunamössö pois ennen tarjoamista.
Mausta jugu orientalilla ja valuta turhat nesteet esimerkiksi suodatinpussin avulla.
Kuori ja kuutioi omenat. Pilko sellerit. Sekoita edelliset kikherneiden kera ja suolaa.
Tarjoa helahoidon ohessa makeaa chilisoosia.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Oma koti kultainen!

On se. Matkustaminen on kivaa, mutta niin on kotiinpaluukin. Oma suihku, oma sänky, omat roinat. Niiden keskellä ihmisen on hyvä.

Ja se matka sujui mukavasti myös. Kaikki ne asiat, joita menin etsimään, löytyivät: kuuma aurinko, huojuvat palmut ja elämä ilman kiirettä. Oi autuus! Ruokarakastajallekin Malesialla oli rutkasti tarjottavaaa. Vaikkei maa mikään kulinaristin mekka olekaan, niin maistelijan taivas kuitenkin. Matkaoppaat mainostavat paikkaa kulttuurien sulatusuunina ja sitä se tosiaan onkin. Kun pinta-alaltaan Suomen kokoista valtiota asuttavat niin tamilit, malaijit, kiinalaiset, oseaanian eläjät kuin thaimaalaiset, näkyy se myös väistämättä sapuskakulttuurissakin. Kadut pursuavat erimoisia herkkukojuja ja ravintoloita on pystytetty vieriviereen. Ja paikkojen tarjonta on tasan yhtän heterogeenistä kuin väestörakennekin. Kaiken huipuksi ruoka on naurettavan halpaa (jos ei välttämättä halua aterioida Four Seasonin hotlaravintelissa).



Eurolla saa jo mainiot sapuskat, kahdella mahdottoman ähkyn. Eihän siinä voinut sitten itseään pidätellä ja jatkoinkin ensimmäisen viikon ajan joulusta alkanutta ylensyömistä. (Niin paljon maisteltavaa, niin vähän aikaa. ) Maitohappobakteerien turvin kiskottiin herkkuja katukeittiöistä, minkä ehdittiin. Tilattiin, ja sen jälkeen ihmeteltiin, mitä tuli tilattua. Kunnes..

Reissun puolivälin tienoilla maiskuteltiin menemään kohtalokasta egg massalaa, joka johti ärhäkkään ruokamyrkytykseen ja sitä kautta paikalliseen lasaretiin vapisemaan tiputukseen. Ei kuulkaas kovinkaan paljoa naurattanut. Siinä sitä sitten länkkäri nöyrtyi ennakkoluulottomuuskeulimisen seurauksena. Ja kun olo vihdoin viimein parani, oli taudin mukana kadonnut myös maisteluhalu. Loppureissun ajan mutustettiin sitten Pitsamajan vegelättyjä ja Subin lihattomia sämpylöitä. Vähän saattoi välillä hävettää, mutta vatsan tahtoa oli noudatettava.

(Kuvan paikka ei liity ikäviin tapahtumiin)

Edellisen episodin vuoksi en nyt kamalasti ala paikallisia delikatesseja tässä esittelemään (ällöttää aika paljon vieläkin). Sen sijaan omistan tämän postauksen lentokoneruokailulle (silläkin uhalla, että saan kaikki maailman vihat niskaani aihevalinnan vuoksi).
Olen aina ollut viehättynyt siitä kaikesta askartelusta, mikä ilmassa ateriointiin liittyy. Ne pikkuiset paketit ja pussukat ja se herttainen järjestelmällisyys, mitä pitää noudattaa saadakseen vatsansa täyteen. Siinä on jotain niin kovin nukkekotimaista ja onneliannelimaista, etten voi muuta kuin taantua ja herkistyä kerta toisensa jälkeen. (Ja haluan tässä kohtaa ihan tietoisesti unohtaa kaikki lentopetroolipäästöt ja niiden pikkupakettien jälkeensä jättämät roskavuoret. Saahan sitä hetken olla huolehtimatta?) Koko näpertelystä tulee semmoinen harha, että leikkisi muka teekutsuja niiden pienten posliini(tai muovi-)astioiden äärellä. "Tää kaatis nyt niinko sille teetä." Tekee hyvää vakavalle aikuiselle.

Tämän reissun yhteydessä lensin reissun ensimmäistä kertaa Arabiemiraattien omalla lentoyhtiöllä ja olin varsin vaikuttunut. Palvelu pelasi turistiluokassakin siihen malliin, että pientä suomalaista ihan hirvitti. Emot kantoivat jatkuvasti apetta janoisille ja nälkäisille, lisää sai tietty tilaamalla (jos muka mitenkään jaksoi). Ja se, mikä eniten mieltä lämmitti, oli turistiluokan oma ruokalista. Köyhäkin sai valita kolmesta vaihtoehdosta, mitä pääruokaa mieluiten mahaansa mättäisi. En edes uskaltanut ajatella, mitä siellä rikkaiden puolella tapahtui (niillä oli varmaan oma Michelin-kokki).
Alla nyt siis tarkempaa dokumentaatiota elämyksistä kymppitonnissa.



Ensimmäisellä lennolla valitsin vatsani turvokkeeksi täytettyä kanaa lisukkeineen. Kana oli mehevää ja kastike ihanan kanelisen mausteista. Makeahko punakaalimuhennos täydensi kokonaisuuden. Pisteenä iin päälle tarjottiin herkullista hedelmämoussekakkua, joka vei raikkaudellaan ja samettisuudellaan kielen mennessään. (Olen oikeasti syönyt paaaaljon parempiakin appeita, mutta omassa kategoriassaan tämä satsi vei kyllä ehdottoman ykkössijan.)




Kakkoslento ei ihan yltänyt ykköslennon asettamaan rimaan, mutta Finskin peruspöperöt ylitettiin tälläkin kertaa kevyesti. Pääruoaksi valitsin lammastaginea, joka oli hiukan kuivahko, mutta muuten oikein onnistunut toteutus. Makeaa ja sopivan mausteista. Mureaa ja mielenkiintoista. Alkuruoaksi tarjottu raaka kala jäi varotoimenpiteenä syömättä, mutta jälkiruoka korvasi menetyksen helposti. Tiramisua kaakku ei kyllä muistuttanut, mutta muuten maistuvaa suklaatorttua kylläkin. Paakelsin pohimmaiseksi kerrokseksi oli jätetty kirpakka sitrussiipale, joka tasapainotti mukavasti jälkkärin muuten raskaahkoa olemusta. Nam.

Lopuksi haluan vielä luovuttaa käyttöönne lystikkään ja erittäin koukuttavan ajantappolinkin, olkaapa hyvät.

Kiitos ja anteeksi.