Pullat, mutta ei laskiaiseen liittyen

Nyt on kyllä sillä viisiin harvinainen tilanne, jotta keittiössämme on kokattu lihaa peräti kahdesti kuluvan kuun aikana (!). Hetkittäisiä himoja syytän, mutta niiden syytä voin vain pohtia. Proteiinista ei pitäisi olla puutetta, eikä rasvasta myöskään. Lisäksi olen noin niinkuin muutenkin alkanut suhtautua lihaan pienellä inholla. Ja silti sitä sitten aika ajoin hinkuu- Kummallinen on ihmismieli.

Tällä kertaa läskinkaipuu sai alkunsa lainassa olleesta Sikke Sumarin kokkausopuksesta. Siskoni nimittäin ylisti kirjasta löytyvän maailman parhaimpien lihapullien ohje (s. 73, Lihapullat napolilaisittain). Uteliaisuus herää vähemmästäkin, siispä kipaisin kauppaan. Lähiputiikki yllätti kuitenkin taas puutteellisella valikoimallaa, pinja loisti poissaolollaan. Sävelllykseksi meni siis taas. Ja kun luovuus pääsi irti, lähti se myös käsistä, ja ohjeet olivatkin sitten lopulta varsin epäidenttisiä. Ei silti, maistuivat omat bullat sen verran mehevän makoisilta, ettei sooloilu harmittanut pätkääkään. Päättäkää itse, kumpaa ohjetta noudatatte. Molempi parempi (kuulemma).

Sikke Sumarin napolilaiset

2 siipaletta vaaleaa leipää
tilkka vettä
600 g jauhelihaa
nippu sileälehtistä persiljaa silputtuna
2 munaa
120 g raastettuaa parmesaania
1 hienonnettu valkosibben kynsi
suolaa & pippuria
100 g rusinoita ja pinjansiemeniä
vehnäjauhoja
auringonkukkaöljyä

Liota leipä vedessä pehmeäksi. Sekoita liha, leipä, persilja, munat, juusto, valkosibbe, suola ja pippuri. Lisää rusinat ja pinjat. Tee tässä välissä kastike ja puuteroi pullat sen valmistuttua jauhoilla. Paista pullat pannulla öljyssä.


Tomaattisoosi pullille

1 silputtu sipuli
oliiviöljyä
2 tlk italialaisia tölkkitomaatteja
50 g tomaatttisosetta
suolaa
pippuria

Kuullota sipuli öljyssä, lisää loput aineet ja keitä 15-20 min. Kumoa pullat kastikkeeseen ja hauduta vielä kymmenisen minuuttia.


Ketsuppilan taatelilihikset

500 g paistijauhelihaa
2 munaa
2 dl korppujauhoja
puska silputtua persiljaa
kourallinen kuivattuja, pienittyjä taateleita
2 rkl vihreää pestoa
suolaa
pippuria

Sekoita kaikki aineet yhteen ja jätä taikina hengaamaan. Pyörittele vartn kuluttua palloiksi ja paista uunin keskitasossa, 200 asteessa vartin verran tai kunnes pullat ovat kauniin ruskeita.


Boltsien tomaattisoosi

370 g chili-tomaattimurskaa
500 g tavallista tomaattimurskaa
2 valkosipulin kynttä murskattuinaja pienittyinä
1 silputtu sipuli
loraus tummaa balsamicoa
hyppysellinen basilikaa (kuivattua tai revittyä tuoretta)
suolaa
oliiviöljyä

Kuullota sipuleita öljyssä. Kaada päälle muut aineet, paitsi basilika. Hauduta vähintään parikymmentä minuuttia. Lisää lopuksi joukkoon basilika ja pullat ja pidä pannu vielä hetken aikaa lämpimänä. Herkuttele kera spagetin.

Paholainen tuli Pippurimyllystä

Bongasin Pippurimyllystä taannoin mielenkiintoisen pastasoosin, paholaisen pastaksi sitä siellä tituleerattiin. Uteliaisuus heräsi, ja nälkä siinä ohessa, joten kävin kauhan varteen.

Muuntelin reseptiä rohkeasti mieleni mukaan. Protskut varmistin tofulla, jota en erikseen marinoinut. Sen verran mielenvikainen olen, että soijajuusto maistuu minulle sellaisenaan. Ja koska olen laiska (tai siis mukavuudenhaluksihan sitä kutsutaan), en käyttänyt tuoretta mangolaista, vaan oikaisin reteästi Piltillä. Ratkaisu vei varmasti sapuskalta terää, enkä lässykähkön maun vuoksi lisännyt soosiin sokeria laisinkaan. Uhoajakin olen, joten ripautin sekaan vielä ekstrachiliä. Sitä paitsi tarjosin kastin riisin, enkä suinkaan pastan kaverin. Niin, että mitäs siihen sanotte?! Minä sanon, jotta maistuvaa (näinkin).

Paholainen lepää riisipedillä

2 kynttä valkosibbeä
1 keltasipuli
1 tuore chili
1 pkt marinoimatonta tofua
2 prk (250 g) lasten mangososetta
1 prk kuorittuja tomaatteja
200 g maissia pakkasesta
200 g kookosmaitoa
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1/2 tl chilijauhetta
1 tl pippuria
kourallinen tuoretta basilikaa
(oheen keitettyä riisiä)

Kuori ja silppua sipulit ja pieni chili. Kuullota öljyssä pannulla. Kumoa päälle tomaatit, mangososeet, sitruunamehu, kuutioitu tofu ja mausteet. Hauduta hetki. Lisää maissit myös. Pidä pannu lämpimänä muutama minuutti ennen kookosmaidon kaatamista. Kruunaa viime hetkellä silputulla, tuoreella basilikalla ja tarjoa keitetyn riisin kera.

Kala. Liha. Kasvis. Kylläinen ihminen.

Maito on kallistunut. Leipä on kallistunut. Lohi on halpaa (raakaöljy on halventunut myös, mutta sitä ei kannata syödä). Tämä väkinäinen alustus johtaa meidät kalan äärelle, jonka päällä makaa sika(a). Sain nimittäin vihdoin viimein kokeiltua kiitollisena vastaanottamaani lahjussinappia. Ja oih ja voih, kyllä se maistuikin herkulta, vaikkakin olin ounastellut viikunan ilmoittelevan itsestään isommin. Punaista lihaa laitan mahaani harvoin, kun en siitä kovinkaan välitä, mutta kalan päällä senapin kera käpristynyt kinkku sai kyllä laiseni semivegetaristinkin hyrisemään tyytyväisyydestä.

Sinappinen parmanlohi

700 g lohta
1 pkt ilmakuivattua kinkkua (ei välttikseen tartte olla parmaa)
2 rkl hyvää sinappia

Pane lohi uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Kuorruta liha sinapilla ja peittele komeus kinkkuviipaleilla. Paista 200 asteessa, kunnes kala on kypsää.

Päärynä-sipulilisäke

4 shalottisibbea
4 päärynää
vaaleaa balsamiviinietikkaa
oliiviöljyä
pippuria
suolaa

Kuori ja pilko sipulit ja päärynät. Kuulota ne öljyssä pannulla kypsiksi. Älä ruskista. Lorauta päälle etikka ja mausta. Pyörittele vielä hetki ja anna makujen tasaantua. Tarjoa kalan kaverina.

Helppoa ja helpompaa koskenlaskua (koska ihmisen pitää saada myös onnistua)

Leipominen on nyt pannassaa. Ja pysyy siellä, noh, ainakin viikon. Sitten pitää nimittäin taas viritellä kestityksiä (voi kyllä olla, että ostan vaan tosi paljon popkornia). Tarvitsin joka tapauksessa tähän väliin kipeästi onnistumisen kokemuksia, jotta voisin tuntea olevani kelvollinen ja kokonainen ihminen. Siispä tein, mitä täytyi: keittoa.

Jääkaappini perukoilla huuteli sulatejuusto, jonka elämä oli jo ehtoopuolella. Äiti ja isä opettivat, että ei saa haaskata, niinpä yksinäiselle meijerituotteellekin piti keksiä käyttökohde. Mielikuvituksettomin ja nopein päähän pälkähtänyt ajatus oli kasvissosekeitto ja sen jälkeen lopetinkin sitten ajattelemisen. En ole kovin suuri Koskenlaskija-fani, joten liian ärhäkän aromin välttämiseksi jaoin juuston kahteen soppaan. Ensimmäinen näistä sopii esimerkiksi lauantaisen päiväkävelyn jälkeen tuoreiden sämpylöiden kera nautittavaksi, jälkimmäinen taas on sopivan haastava maanantaisapuska.

Palsternakka-sulatejuustosoppa

500 g palsternakkaa
500 g perunaa
1 sipuli
1 kasvisliemikuutio
pippuria
vettä

Kuori ja paloittele nakka, sipuli ja potut. Heitä koko kasa kattilaan ja kaada päälle sen verran vettä, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Pane levy kuumaksi. Veden kupliessa heitä sekaan kuutio ja rouhaise perään pippuria. Keitä kattilan sisältö pehmeäksi ja kaada ainakin mukillinen nestettä eri kippoon. Soseuta komeus sauvalla ja sulata juusto kuuman ruoan sekaan. Lisää eriteltyä keitinlientä soppaan, kunnes lopputulos on mieltymystesi mukainen. Tarjoa tuoreen leivän kera.



Kahden kaalin Koskenlaskijakeitto

1 pss (450 g) pakasteparsakaalia
2 pss (yht. 500 g) pakastekukkakaalia
1/2 pss (100 g) pakastepurjoviipaleita
1/2 pkt voimakasta Koskenlaskijaa (tahi muuta vastaavaa)
1 kasvisliemikuutio
pippuria
vettä

Kumoa jäiset vihaset kattilaan ja kaada päälle vettä. Nesteen ei tarvitse peittää kaaleja. Kiehauta ja lisää kuutio sekä mausteet. Vähennä nestettä, kuten edellisessä ohjeessa. Lisää juusto ja haluamasi määrä keitinlientä. Syö ja vajoa sen jälkeen sohvalle.

Elämä on sarja epäonnistumisia (ja niissä rypemistä)

Ihan tosissaan. Mikä nyt on? Tuksua riivaa Iltalöpön mukaan demonit, mua vissiin jonkin sortin paha karma (ei sillä, että noin muuten haluiaisin lööppineitokaiseen tulla rinnastetuksi). Ei nimittäin leivonta suju sitten millään. Ensin menee kakut päin pieleen ja nyt sitten vielä tortutkin. En ala. Jos kyseessä olisi kertailmiö, syyttäisin reseptejä, mutta en edes kehtaa.

Uusin, pieleen mennyt paakaussessio sai alkunsa kaupungin tunnetuimman tavaratalon reseptilistalta. Epäilyttävää ohjeessa oli mielestäni sekä rasvan runsas määrä, että kerman lisääminen taikinaan (kuuluuko sitäkin muka olla...?). Luotin kuitenkin lähteeseen ja aloin vatkata munaa ja sulattaa voita. Taikinasta tuli löysähkö, mutta ajattelin sen sitten uunissa jämäköityvän. Ja niinhän se tavallaan jämäköityikin, mutta irtosi kuitenkin vuoista epämääräisenä höttönä ja useassa eri osassa. Meinasi, kuulkaas, tulla itku (taas).


Tälläkin kertaa tilanteen pelasti luova & älykäs ihminen (asuinkumppani voi tässä kohtaa yrittää olla ylpistymättä liikoja). Tyyppi ehdotti, että taputtelisin hötön pieniin kaffekuppeihin ja koristelisin sitten normitorttujen tapaan. Ja katso: kohta tarjolla oli näpsäköitä, lusikoitavia herkkuja (Runebergin torttu 2.0). Maistui vähän liian rasvalta omaan makuuni, mutta muuten ihan oikealta.



Mutta vaikka loppu meni hyvin, ei kaikki kuitenkaan ollut hyvin. En nimittäin vieläkään ymmärrä, mikä meni vikaan...? Noudatin ohjetta orjallisesti niin ainesosien määrissä, niiden lisäysjärjestyksessä kuin paistoajoissakin (paitsi, että käytin kostutukseen punssin asemesta Amarettoa). Keksiikö joku, vai onko tyytyminen karma-selitykseen?