keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Paholainen tuli Pippurimyllystä

Bongasin Pippurimyllystä taannoin mielenkiintoisen pastasoosin, paholaisen pastaksi sitä siellä tituleerattiin. Uteliaisuus heräsi, ja nälkä siinä ohessa, joten kävin kauhan varteen.

Muuntelin reseptiä rohkeasti mieleni mukaan. Protskut varmistin tofulla, jota en erikseen marinoinut. Sen verran mielenvikainen olen, että soijajuusto maistuu minulle sellaisenaan. Ja koska olen laiska (tai siis mukavuudenhaluksihan sitä kutsutaan), en käyttänyt tuoretta mangolaista, vaan oikaisin reteästi Piltillä. Ratkaisu vei varmasti sapuskalta terää, enkä lässykähkön maun vuoksi lisännyt soosiin sokeria laisinkaan. Uhoajakin olen, joten ripautin sekaan vielä ekstrachiliä. Sitä paitsi tarjosin kastin riisin, enkä suinkaan pastan kaverin. Niin, että mitäs siihen sanotte?! Minä sanon, jotta maistuvaa (näinkin).


Paholainen lepää riisipedillä

2 kynttä valkosibbeä
1 keltasipuli
1 tuore chili
1 pkt marinoimatonta tofua
2 prk (250 g) lasten mangososetta
1 prk kuorittuja tomaatteja
200 g maissia pakkasesta
200 g kookosmaitoa
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1/2 tl chilijauhetta
1 tl pippuria
kourallinen tuoretta basilikaa
(oheen keitettyä riisiä)

Kuori ja silppua sipulit ja pieni chili. Kuullota öljyssä pannulla. Kumoa päälle tomaatit, mangososeet, sitruunamehu, kuutioitu tofu ja mausteet. Hauduta hetki. Lisää maissit myös. Pidä pannu lämpimänä muutama minuutti ennen kookosmaidon kaatamista. Kruunaa viime hetkellä silputulla, tuoreella basilikalla ja tarjoa keitetyn riisin kera.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauheeta kun mä hätkähdin tuota otsikkoa :D mullakin tuli lisäiltyä tähän rutkasti ekstrachiliä paholaisenhillon muodossa, sillä seurauksella että ruuasta tuli vähän turhankin ärjyä! Sitä aina luulee vähän liikoja omasta chilinsietokyvystään :) muttamutta, herkullisen näköinen annos tämä!

Ketsuppi kirjoitti...

Hihii, ei ollut tarkoitus olla säikyttelijä. ;) Ja siis kiitti reseptivinkistä! Näitä maukkaita, kevyehköjä ja nopeita ei oo koskaan liikaa.

Pahalapsi kirjoitti...

Ihanan erikoinen ohje! Empä olekaan mangososetta ruokaan koskaan tykännyt, ehkä pitäisi?
Tuliset ruoat, ja etenkin VEGAANISET on miun mieleen, joten tätä herkkuruokaa pitääkin testata :P

Ketsuppi kirjoitti...

Plussaa ennen kaikkea siitä, että ohje oli helppo ja nopsa. :) Kiitoskumarruksia siis Pippurimyllyn suuntaan!