sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Pullat, mutta ei laskiaiseen liittyen

Nyt on kyllä sillä viisiin harvinainen tilanne, jotta keittiössämme on kokattu lihaa peräti kahdesti kuluvan kuun aikana (!). Hetkittäisiä himoja syytän, mutta niiden syytä voin vain pohtia. Proteiinista ei pitäisi olla puutetta, eikä rasvasta myöskään. Lisäksi olen noin niinkuin muutenkin alkanut suhtautua lihaan pienellä inholla. Ja silti sitä sitten aika ajoin hinkuu- Kummallinen on ihmismieli.

Tällä kertaa läskinkaipuu sai alkunsa lainassa olleesta Sikke Sumarin kokkausopuksesta. Siskoni nimittäin ylisti kirjasta löytyvän maailman parhaimpien lihapullien ohje (s. 73, Lihapullat napolilaisittain). Uteliaisuus herää vähemmästäkin, siispä kipaisin kauppaan. Lähiputiikki yllätti kuitenkin taas puutteellisella valikoimallaa, pinja loisti poissaolollaan. Sävelllykseksi meni siis taas. Ja kun luovuus pääsi irti, lähti se myös käsistä, ja ohjeet olivatkin sitten lopulta varsin epäidenttisiä. Ei silti, maistuivat omat bullat sen verran mehevän makoisilta, ettei sooloilu harmittanut pätkääkään. Päättäkää itse, kumpaa ohjetta noudatatte. Molempi parempi (kuulemma).


Sikke Sumarin napolilaiset

2 siipaletta vaaleaa leipää
tilkka vettä
600 g jauhelihaa
nippu sileälehtistä persiljaa silputtuna
2 munaa
120 g raastettuaa parmesaania
1 hienonnettu valkosibben kynsi
suolaa & pippuria
100 g rusinoita ja pinjansiemeniä
vehnäjauhoja
auringonkukkaöljyä

Liota leipä vedessä pehmeäksi. Sekoita liha, leipä, persilja, munat, juusto, valkosibbe, suola ja pippuri. Lisää rusinat ja pinjat. Tee tässä välissä kastike ja puuteroi pullat sen valmistuttua jauhoilla. Paista pullat pannulla öljyssä.


Tomaattisoosi pullille

1 silputtu sipuli
oliiviöljyä
2 tlk italialaisia tölkkitomaatteja
50 g tomaatttisosetta
suolaa
pippuria

Kuullota sipuli öljyssä, lisää loput aineet ja keitä 15-20 min. Kumoa pullat kastikkeeseen ja hauduta vielä kymmenisen minuuttia.


Ketsuppilan taatelilihikset

500 g paistijauhelihaa
2 munaa
2 dl korppujauhoja
puska silputtua persiljaa
kourallinen kuivattuja, pienittyjä taateleita
2 rkl vihreää pestoa
suolaa
pippuria

Sekoita kaikki aineet yhteen ja jätä taikina hengaamaan. Pyörittele vartn kuluttua palloiksi ja paista uunin keskitasossa, 200 asteessa vartin verran tai kunnes pullat ovat kauniin ruskeita.


Boltsien tomaattisoosi

370 g chili-tomaattimurskaa
500 g tavallista tomaattimurskaa
2 valkosipulin kynttä murskattuinaja pienittyinä
1 silputtu sipuli
loraus tummaa balsamicoa
hyppysellinen basilikaa (kuivattua tai revittyä tuoretta)
suolaa
oliiviöljyä

Kuullota sipuleita öljyssä. Kaada päälle muut aineet, paitsi basilika. Hauduta vähintään parikymmentä minuuttia. Lisää lopuksi joukkoon basilika ja pullat ja pidä pannu vielä hetken aikaa lämpimänä. Herkuttele kera spagetin.


3 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Lihapullareseptejä ei voi olla koskaan liikaa, itse ainakin aina liian helposti teen samalla vanhalla ja joskus kaipaisi vaihtelua. Näitä siis voisi joskus testata :)
Olen liittynyt ruokabloggaajien porukkaan itsekin ihan juuri (http://peruspoperoa.blogspot.com/), sinun blogisi on seuraamieni listalla.

Ketsuppi kirjoitti...

Tervetuloa blogistaniaan! Itekin oon vielä ihan vihreä, kivaa kun raakileita tulee lisää. :)

Nelle kirjoitti...

taatelit ruuassa on hyviä. :)