Tuntemattoman neron krapularuoka, jota ei tartte syödä krapulassa

Tämän nerokkaan herkun esitteli minulle kanssaeläjän veljen kanssaeläjä, joka taasen oli kuullut sapuskasta ystävältään, joka oli lainannut ohjeen työkaveriltaan, joka taas oli innovoinut ohjeen (tarinan mukaan) krapulaisena olemassaolevista kaapinantimista, kun ei jaksanut dagenefteriläisenä kauppaankaan lähteä. Melkein sukua julkkikselle siis.
Jos tarinan alkulähde tunnistaa itsensä, saa julistautua julkisesti neroksi. En nimittäin ihan heti keksi törmänneeni näin helppoon ja hyvään ideaan, jota kehtaa tarjota jopa vieraillekin. Et kiitti vaan sinne!

Kuvan ehdin nipinnapin napata männä viikonloppuna ennen appeen katoamista nälkäisten mouruaviin kupuihin. Syöjinä toimi allekirjoittaneen kaunista sukua velvoitettuine tukijoineen, ateriointipaikkana kaunis ja tunnelmallinen kesäpaikka Inkoon saaristossa (monia kiitoksia isännälle ja emännälle kutsusta!).

Lohi-hunaja-tuorepastaherkku

(8:lle normaalille ihmiselle tai 6:lle lahjakkaalle syöjälle)

3 pkt tuorepinaattitagliatellea
450 g kylmäsavulohta
n. 3-4 dl juoksevaa hunajaa
2 prk kevytkermiaa (ei kande lykätä mitään tuhtia tavaraa)
puskallinen salviaa (yrttejä voi vaihdella maun mukaan, tämä toimi hyvin)
reilusti mustapippuria
suolaa

Keitä pasta al dente miinukseksi suolatussa vedessä. Kumoa uunivuokiin. Levitä päälle pilkotut kalat ja revityt yrtit. Valuta vielä kermat ja hunajat. Mausta. Paista 180 asteisessa uunissa vartin verran.
Yksi syöjistä huomautti, jotta tähän voisi halutessaan lisätä jotain happoakin, esim. kuivaa valkkaria (joku hapokas riesling ois varmaan mitä mainioin). Ei huono idis. Ens kertaan sitten.

Ihminen melkein onnistuu

Eivät ole helppoja ne leivonnaiset. Miten sitä aina onnistuu vähän kämmimään...? Harjoituksen puute, liika jännitys vai synnynnäinen kyvyttömyys? Sanokaapa se.

Ystävän synttäreille paakaroimieni kaakkujen reseptin lunttasin tällä(kin) kertaa Kinuskikissan blogista, josta jopa laiseni poropeukalo saa niiiiiiin tarkat ohjeet, että epäonnistuminen on erittäin epätodennäköistä (mahdollista kuitenkin). Näiden kaakkujen kohdalla hätiköin mitä ilmeisemmin kiilteen kanssa, jolloin pinnasta tuli kauniin kuulaan sijasta lumisen tunkkainen. Taisi olla limemehuliemi vielä vähän turhan lämmintä... Hups. MAku oli kuitenkin kohdallaan, eivätkä kohteliaat synttärivieraat edes kommentoineet leipomusten ulkoasua. Hyviä ihmisiä.

Reseptin löydätte täältä, omaa tuunausta oli ainoastaan mustikoiden ripottelu koristeiksi (melkoinen mielikuvitus allekirjoittaneella, eikö?).

Kanttarelli, karvarousku... Kärpässienen sentään tunnistin.

Kenellä kaikilla on semmoinen työkaveri, joka vie metsään ja paikantaa kanttarellit ja päälle muutaman karvarouskun ja luovuttaa ne vielä lopuksi avuttoman osaamattomalle tyypille, joka on löytänyt koko saaliista korkeintaan yhden? Ei varmaan monella, mutta minullapa on (lälläslää). Tämä tapahtui viime viikolla Sipoossa (tai siis onkohan se nyt sitten Helsinkiä nykyään) ja kyseinen sieniretki vei lajissaan allekirjoittaneen neitsyyden. Toista reissua varten opettelen seuraavat asiat:

1. sienien tunnistaminen
2. sienien löytäminen

Sitten ollaan jo vahvoilla.




Sen kunniaksi, että olen taas menettänyt yhden vahvuuden mäenookoskaan -pelissä, osallistun myös elokuun ruokahaasteeseen. Viime tinka paras tinka, vai mitä?

Lentävä lautanen

Sipoolais-helsinkiläinen metsäsienisotku peruna-palsternakkapyreen kera

Pottu-palsternakkasurve:
n. 600 g perunaa
200 g palsternakkaa
suolaa (reilusti)

Kuori ja pilko potut ja nakat. Keitä pehmeiksi, kaada vesi veks ja muussaa komeus survimella tai haarukalla. Mausta reilulla suolalla.

Metsäsienikastike:
kanttarelleja (niin monta kuin löytyy)
muutama karvarousku
kevätsipuli varsineen
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
pieni liraus kasvisfondia

Ryöppää putsattuja rouskuja kymmenisen minuuttia. Huuhtele. Pilko ja putsaa kantsut, silppua sipuli. Paista kaikkia edellisiä oliiviöljyssä, kunnes neste on haihtunut. Mausta ja kaada päälle kerma ja fondi. Kuumenna ja pistele poskeen.

NY(Ö)

Juomaan ja ruokaan liittyy olennaisena osana iltaelo. Jos matkanne käy Isoon Omppuun ja mielitte katsastaa kaupungin keikkatarjontaa suosittelen tätä saittia. Vinkiksi: showtime on varsin venyvä käsite ja esitysajat saman keikan osalta tuntuivat vaihtelevat saittikohtaisesti. Osassa paikoista / illoista tarjoillaan pelkkää juomaa, osassa on mahdollista myös syöpötellä. Tarkempi tieto löytyy useimmiten ainakin tapahtumapaikkojen omilta sivuilta.

Rootsin jammailuilta Highline Ballroomissa

Jos osutte NY:n kesällä, tsekatkaahan myös Central Parkin kesälavan tarjonta. Konsertti ulkosalla, keskellä puistoa illan pimetessä on melkoinen kokemus. Euforian ovia itse ainakin kolkuttelin. Ja huom: puiston kesäkeikoilla voi maksaa ruokaa ja juomaa ainoastaan käteisellä, eikä alueelta voi välillä poistua. Varatkaa siis taaloja taskuihinne, mikäli mielitte jotain mutustaa.

Matisyahu Central Parkin kesälavalla

Mahdolliset etkoiluviinit suosittelen ostettavaksi esimerkiksi aikaisemmin mainitsemani Chelsea Marketin viinikaupasta (ainakin, jos haluaa hyvää viiniä ja hyvää palvelua). Asiantunteva myyjä suositteli allekirjoittaneelle seurueineen sellaisia herkkuja, että melkein jäätiin niitä naattimaan musiikkikimaran sijaan.

Juuei. Tämä ei ollut se herkku. Näissä sattui vaan olemaan söpö etiketti.

Ja kun keikkapaikka purkaa sisuksensa kaupungin kaduille, voivat nälkäisimmät suunnata pitserian kautta pehkuihin. Ja täällä ei normaali ihminen sitten kokonaisia lättyjä ostele, pelkällä slaissilla saa nimittäin kupunsa pullolleen ihan rasvaista ja rapsakkaa kiekkoa.

Pilkullinen sika ja kiva marokkolainen

Pilkullisen sian iltana kävi justiinsa sillain kuin monena muunakin: lounas venyi iltapäivään, eikä nälkä suostunut enää illalla kasvamaan täysiin mittoihinsa. (Syytän vähän hellettä.) Sika oli kuitenkin koettava, joten alkupalat joutuivat suorin tein uhrialttarille -jälkkäriä kun ei normaali ihminen voi skipata.


Sika oli tiistai-iltana täynnä, muttei mahdottoman tukossa. Eikä sitä paitsi jonottelu haittaa, jos sen voi suorittaa kulkemalla pitkin Villagen viehättäviä katuja. Pöytä vapautui melko tarkkaan arvioidusti ja ystävällinen tarjoilija johdatti meidät hälyisän pubiruokalan yläkertaan. Kuten mainittu, hyppäsimme suoraan päihin.

Oma punajuuri-nauta-annokseni (Grilled Skirt Steak with Summer Beets & Horseradish Cream $29) oli hintansa väärti, muttei kuitenkaan räjäyttänyt tajuntaa. Ehkä odotukset olivat vähän liian korkealla? Onnistuin törkkäämään haarukkani myös naapurin purilaiseen (Chargrilled Burger with Roquefort Cheese & Shoestrings $ 17), joita tunnuttiin kannettavan joka toiselle aterijoijalle. Namnam. Ei vaan tämäkään annos päässyt yllättämään.


Paikan jälkiruokalista oli melko tavallinen, mutta herkullisen kuuloinen kuitenkin. Itse poimin valikoimasta kaakkua (Walnut, Chocolate & Amaretto Cake $8), johon oli kuvauksen mukaan onnistuttu upottamaan kaikki henkkarisuokkarilempparit. Jos pääruoat eivät maukkaudestaan huolimatta räjäyttäneet tajuntaa, oli tämä annos suoranainen pettymys. Kakkupala oli mehevä, mutta aivan turhan tuhti ja tunkkainen. Jotain särmää olisin kaivannut, nyt äklö nousi jo parin haarukallisen jälkeen. Aika harvoin jätän jälkkäriä syömättä, mutta nyt niin pääsi käymään. Surku.

Valkoinen oli ranskankermaa.

Kaiken kaikkiaan pilkkupossu on ehdottomasti hintansa väärti. Ei meillä Helsingissä näin edukkaasti... Ravintola on vierailemisen arvoinen jo pelkästään hyväntuulisen hektisine ja kotoisine tunnelmineen (ahtaanpaikankammoisille en sitä kuitenkaan suosittele). Vähän kuitenkin jälkikäteen harmittelin mielikuvissani epärealistisen korkealle hilaamaani rimaa. Paikka kun olisi voinut tälläkin kerralla olla positiivinen yllätys tai iloinen löydös.

Minä siellä kuvia räpsin.

Iloinen löydös sen sijaan oli eräällä kävelyretkellä lounasnälän vienyt Cafe Mogador. Viehättävä marokkolaisravinteli oli kaikin puolin mukava kokemus: sisustus oli lämpimän rauhaisa, palvelu ystävällistä ja sapuska hyvää.


Salaattini (Herb Goat Cheese Salad – mesclun, endive, beets, pear, & walnuts $9) vei sekä kielen että nälän mennessään. Oi auvo! Juusto oli täyteläistä, suolaista ja pehmeää, punajuuret pehmeitä ja makeita. Vein maistiaisen myös naapurin nauttimasta samettisesta kikhrnesopasta: ei tosiaankaan valittamista. Pöytäseuralaisen ruokajuomaksi valitsema marokkolainen tee oli sekin lempeän rauhoittavaa. Näillä eväillä jaksoi sitten taas hyvin mielin tallustaa. Suosittelen lämpimästi!

Elossa (vähän). Ja New York on jepajepa.

Juu. Pääsi blogitauko sitten vähän venähtämään (hups). Kootut selitykset: ensin olin lomalla, sitten oli niin hyvä sää, etten halunnut olla kotona tietokoneen äärellä, sitten oli vähän kiirettä töissä ja viimeiseksi laiskotti ihan kamalan paljon. Ni et tsorba.

Mutta täällä ollaan taas. Ja omat kuvatiedostot suorastaan pullistelevat postaamattomia sapuskoja. Aloittakaamme suman purkaminen New Yorkista, jossa viihdyin viikon verran heinäkuun alussa. Ensinnäkin: ihana kaupunki. Kesäinen oli toinen vierailu, muttei varmasti viimeinen. Toisekseen: illallispostauksia ei ole kamalasti luvassa, kun kävi sillain, jotta lounas venähti muun ohjelman takia niin monena päivänä niin myöhään, ettei sapuskaa sitten enää myöhänä aikana kaivannut (söin kyllä muuten oikein ahkerasti koko viikon). Tämä teksti olkoon nyt omistettu sokeriherkuille.

Jos menette New Yorkiin, käykää Brooklynin jädetehtaalla. Kävelkää Manhattanilta B.Bridgen yli, ottakaa matkalla kuvia, ihailkaa tornitalojen taivasta vasten piirtyvää ja lepuuttakaa lopulta jalkojanne laiturilla sillan kupeessa, ja antakaa samalla samettisen jäätelön sulaa suuhunne.




Jäätelöä kannattaa nauttia muutenkin, koska siitä tulee hyvälle mielelle. Alla kuvattu yksilö löytyi Central Parkin laidalta ja maistui ihan justiinsa yhtä esanssilta kuin näyttikin. Ei sillä väliä, Amerikan kuuluukin olla vähän keinotekoinen. (Huomaattehan myös mieltsin ihkun kynsilakan! Siinä maassa on pakko mennä manikyyriin.)


Kun sokerihumala aloittaa iloisen nousunsa, jatkakaa lystiä ja suunnatkaa Chelsea Marketiin (parempi överit kuin vajarit). Häpeäksi täytyy tunnustaa, että itse nautiskelin herkkutaivaassa ainoastaan silmänruokaa. Olisiko ollut helle, joka makeanhimoa laimensi...? Alla olevat kuvat CM:n taivaallisista leipomoista, joissa olisi saanut verisuonensa sekunneissa paukkumaan. Nam!







Lopuksi haluan vielä todeta, ettei islantilaisissa karkeissa ole mitään järkeä. Jos lennätte New Yorkiin via Reykjavikin, niin niitä paikallisia patukoita ei välttikseen tarvitse maistella. Paitsi jos nyt sattuu olemaan niin masokisti, että haluaa suuhunsa samanaikaisesti marsipaania, lakritsia ja suklaata.

Liila oli se pahin.

Ensi kerralla luvassa pilkullinen sika sekä mukava marokkolainen. Siihen asti: näkemiin.

Taateli-sinihomejuustolaatikko ja toinen mantere

Kokkasin vähän tuhdimpaa, kuumuutta uhmaten. Tarkoituksena oli tyhjätä jääkaappia ja laakata jotain helposti muovirasiassa töihin kuljetettavaa. Tapani mukaan menin sieltä, missä aitaa ei ole ja käytin pakasteperunasuikaleita (ei saa liiaksi itseään näillä helteillä rasittaa). Valmiissa lootassa makea taateli syleili suolaista sinihomejuustoa niin kiihkeästi, että aloin vähän kehrätä. Taateleita pitäis muutenkin syödä enempi, on nimittäin ältsinmieltsin hyvää ja monipuolista: en oikein keksi, mihin ne eivät sopisi. Tai siis hernekeittoon ei välttämättä, mutta kaikkiin maailman muihin ruokiin niitä voi kyllä lisätä (olen vakuuttunut asiasta, vastaväitteitä en usko).

Ja sitten vielä toinen, varsin onnellinen asia. Allekirjoittanut kirmaa nimittäin tänään lomalaitumille ja pysyy siellä kokonaisen kuukauden. Huomenna kone vie New Yorkiin, jossa otan kokkaavien siskojen Nellen ravintelivinkeistä useamman vaarin. Ainakin tänne on vaan yksinkertaisesti pakko päästä. Toiselta mantereelta ei ole luvassa postailua (ajattelin internetlakkoilla), jälkikäteen raportoin sitten kyllä. Niin, jotta hyvää aurinkoa ja kesää ja toivottavasti myös herkullista ruokaa itse kullekin! Ketsuppila herännee heinäkuun horroksesta taas loppukuusta. Tsaude!

Taateli-sinihomejuustolaatikko

pala selleriä (oma kimpaleeni painoi varmaan jotain 200 g)
n. 600 g peruna-sipulisekoitusta pakasteesta
100 g sinihomejuustoa
200 g pehmeitä, kuivattuja taateleita
2 dl (kevyttä) ruokakermaa
reilusti mustapippuria

Pilko selleri piskuisiksi tikuiksi, viipaloi taatelit. Kaada kaikki ainekset uunivuokaan, juusto murustaen. Sekoita. Kypsennä 200 asteessa noin 40 minuuttia. Halutessasi voit sekoittaa lootaa välillä, jotteivät nesteet valahda pohjalle pelkästään.