maanantai 12. lokakuuta 2009

Suosittelen!

Ravintola Marttaa nimittäin. Kävin eilen paikassa neitsytmatkalla, enkä usko reissun jääneen viimeiseksi.

Martta suosii kotimaisia, laadukkaita raaka-aineita. Melko hyvät lähtökohdat, sano. Pyrkivät myös tekevät mahdollisimman paljon itse, ja esimerkiksi keittiössä syntyneet saaristolaisleivät olisivat varmasti kadonneet saksalaisen aamupalan lailla, mikäli niitä olisi aterioinnin päätteeksi pöytään jäänyt. Niin HYVÄÄ!

Pääruoaksi nautiskelin lämmintä lohisalaattia puolukkamajoneesi kera. Juurespeti, jolla kala makoili, oli ihanan monipuolinen. Väriä ja napakkuutta löytyi, samoin makua. Ainoa pieni miinus rasvan määrästä, joka meni omaan makuuni hiukan liioittelun puolelle.
Oman sapuskani lisäksi onnistuin haarukoimaan naapurin lautaselta vuohenjuusto-juureslasagnea. Ei jäänyt kakkoseksi muuten. Ruoka oli lempeän täydellistä, eikä vihanneksia oltu onneksi jätetty statisteiksi.

Jälkiruoat jaettiin seuralaisen kera puoliksi annoskateuden ehkäisemiseksi. Pöytään kannettiin suklaakakkua tyrni-valkosuklaasoosilla sekä paistettua kotijuustoa mustikan kera. Täytyy sanoa, että jälkimmäinen onnistui koskettelemaan omia makunystyröitäni paremmin, vaikkei suklaakakussakaan mitään vikaa ollut (etenkin se tyrnikastike jätti hypotalamuksen hyrisemään).

Ruoan lisäksi lisäplussa palvelusta. Ystävällinen tarjoilijatar oli erittäin ammattitaitoinen ja ystävällinen ja sopivasti läsnä. Yhdistelmä, joka ei valitettavasti ole tässä kaupungissa itsestäänselvyys...

Yhteenvetona: menkää Marttaan, niin saatte hymyiltävää. Muutkin tuntuvat tykkäävän.

2 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Vai että oikein hypotalamuksen jätti hyrisemään... :) Minkähintainen tollanen hyrisyttely oli?

Ketsuppi kirjoitti...

No ei ees paha! Päät +-20, jäljet alle kybätsyn. Menuuu linkin takaa, hyvä neiti. ;) Mennään sinne, kun tuutte Helsinkiin!