tiistai 9. maaliskuuta 2010

Pieni ihminen sai nimen, isot kakkua

Reilu peli? No, ei välttämättä. Itse ottaisin ainakin miljoona kertaa mieluummin kakkua kuin nimen. Itseasiassa olen varsin valmis luopumaan nimestäni, jos vaan saan vastikkeeksi sopivan määrän herkkuja (niiden pitää sitten olla hyviä kans). Harvemmin vauvoille tällaisia vaihtoehtoja kuitenkaan tarjotaan: nimi vaan pienelle pannaan, kakkuja saavat odotella vielä kauan, ihmispolot.



Hedelmäinen nimiäiskakku kolmannelle Eelle (joka sai kyllä kauniin nimen, vaikka kaakkua joutuukin vielä useamman vuoden odottamaan)

kostutukseen marjamehua (itse käytin tätä)
kahdesta pussista maitoonvatkattu mango-passionmousse
150 g hedelmähilloa (käytin tällaista)
pötkölliset punaista ja vihreää marsipaania

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta kaikki kolme viipaletta. Sivele kahden alimmaisen levyn pintaan hilloa, levitä päälle kerros moussea. Älä levitä vaahtoa ihan reunoille saakka, niin vältyt turhalta sotkulta. Anna mehevöityä mieluusti seuraavaan päivään.
Levitä kakun pintaan sokerikreemi. Kaulin osa vihreästä marsipaanista vaaleanpunaisen sekaan, niin saat utuisen marmoroidun pinnan. Koristele ja tasoita reunat.



Aika paljon tällä kertaa oioin, syytän hoppua. Tuotelinkit eivät siis ole korruption tulosta, vaan puhtaasti ajankäytöllisesti perusteltuja.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kehuja kehuja kehuja. mallikkaasti onnistunut ja todella mehukas kakku olikin. ja kaunis ennen kaikkea:)

Ketsuppi kirjoitti...

Ihana kuulla, jotta kelpasi. :)