(Vege)juhlatarjottavia ja 2in1-kakku

Muutamia viikkoja sitten, joulukiireiden pahimmassa paineessa, sain ilokseni järjestää valmistujaisjuhlat. Tarjottavien kriteerit määrittyivät pitkälti kokin laiskuuden sekä vieraiden suurehkon määrän mukaan. Lisäksi kasvissyöjien iso edustus johti siihen, ettei kekkeripöydästä löytynyt mitään sellaista, jolla olisi joskus ollut silmät.



Suolapaloina tarjosin Apinaruokalasta napattua, taivaallista fenkoli-päärynäsalaattia sekä palttoonappeja joiden päälle väkersin piparjuurilevitteen (johon olin muuten varsin tyytyväinen). Oheen paistoin vielä simppeleitä lehtitaikinaruutuja, joiden idean alkuperäistä lähdettä en muista sitten millään. Olivat maailman helpoimpia ja nopsimpia ne. Sit paitsi loputtoman varioitavia myös.

Helpoimmat rasvapalat

2 pkt lehtitaikinaa
1 prk punaista pestoa
1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja
1 prk vihreää pestoa
1 tanko vuohenjuustoa

Leikkaa lehtitaikinalevyt kahdeksaan osaan. Levitä toisen taikinapaketin neliöille punaista pestoa ja silputtua tomskua, ja toiselle vihreää pestoa vuohenjuustomurusten kera. Paista 225 asteessa, kunnes neliöt kullertuvat.


Piparjuurilevite

2 prk (kevyt)ranskankermaa
reilu pala piparjuurta
1 iso punasipuli
1/2 rk persiljaa
(suolaa)

Kuori ja raasta piparjuuri. Silppua sipuli ja persilja. Sekoita kaikki aineet keskenään ja ripauta joukkoon tarvittaessa suolaa. Tarjoa palttoonappien kera.

Vieraiden makeannälän suunnittelin tyrehdyttäväni kahdella samettisella valkosuklaa-karpalokaakulla. Kävin kuitenkin niin, että liivatteet leikkasivat reseptin vikassa vaiheessa kiinni. Ihana asia. Lopputulos oli... Noh. Katsokaa itse.


Tässä vaiheessa kello oli siis muutama tunti ennen juhlia, eikä ajatus kokonaan uusien kaakkujen paakaamisesta houkuttanut pätkääkään. Kokkareleivoksia en edes harkinnut tarjoavani ja pelkkien kaupan kakkujen kattaminen pöytään tuntui jotenkin älyttömän mälsältä. Mitäs siinä sitten. Otin pienet kiukut, jonka jälkeen soitin isosiskolle (koska isosiskot ovat niin viisaita olentoja). Sisko keksikin mainion idean. "Aja koko sotku tasaiseksi. Ei sulla mitään hävittävää ole." Mitään hävittävää ei tosiaankaan ollut, joten kaavin kakkuraakileet kulhoon (pohjineen) ja surautin kaiken yhtenäiseksi massaksi. Rivakka sekoitus sai aikaan sen, että vaahdot lässähtivät ja kahden kakun ainekset mahtuivat lopulta yhteen vuokaan. En tässä vaiheessa viitsinyt enää askarrella erillisiä keksipohjia, vaan hyydytin mössön ihan sellaisenaan. Lopuksi kuorrutin kakun vielä pakastekarpaloilla ja karpalomehuliivatekiilteellä. Aikaansaannos oli paljon parempi kuin odotin, vaikkakin todella tuhti. Oheen armas äitini osti vielä marketin valmiskakun tarjoamuksia täydentämään.



(Pahoittelut säälittävistä kuvista. Melkein unohtui koko kameroiminen ja sitten piti olla pikainen. Huolimaton olin myös.)