maanantai 14. joulukuuta 2009

Villisika-fenkolisalamimunakas

Hakaniemen halliin mennessään ihminen muuttuu villiksi. Pois alta rahavarojen ja vatsalaukun tilavuuden rajallisuus, nyt ostan ja syön! Poikkeusta ei tarvita sääntöä vahvistamaan. Näin myös eräänä lauantaina, jolloin perjantain juhlariento hieman painoi ja nälkä oli jokseenkin holtiton. Mukaan tarttui monenmoista vadelmaviinietikasta aurinkokuivattuihin tomaatteihin, pääosaan kuitenkin pääsi eksoottisuudellaan huomioni herättänyt villisika-fenkolisalami. Jos ei ole koskaan kokeillut, niin onhan jo aika. Tein munakkaan.

Jälkihuomautuksena haluan sanoa, että fenkoli tosiaan maistui. Vahvasti. Oikein hyvä, mutta pieni pala kerrallaan riittää, vakuutan.



Villisika-fenkolisalamimunakas

sopiva pala villisika-fenkolisalamia
8 luomumunaa
punasipuli
tilkka vettä
pippuria
(suolaa)
liraus sitruunamehua
maun mukaan tuoretta rosmariinia
Viipaloi salami, kuori ja lohko punasipuli ohuehkoiksi osiksi. Pane pannu kuumenemaan keskilämpöiseksi. Riko munat kulhoon, lorauta vettä ja sitruunamehua sekaan. Mausta pippurilla, rosmariinilla ja halutessasi myös suolalla (se salamikin on aika suolaista), sekoita hyvin. Heitä siat pannulle ja anna rasvan hiukan sulaa, lisää sipulilohkot ja pyörittele kaikkea, kunnes sipuli on jokseenkin kuullottunut. Kaada päälle munaseos ja hyydytä keskilämmöllä. Tarjoa esimerkiksi seuraavan salaatin kera.


Ihana oheissalaatti

erilaisia salaatteja (ainakin rucolaa) revittyinä
muutama varsi kevätsipulia silputtuna
kourallinen aurinkuivattua tomaattia pienittynä
reilusti vadelmaviinietikkaa
Sekoita kaikki keskenään. Älä säästele etikkakaatokättä, sillä etikka on yksi maailman parhaista keksinnöistä.


4 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Etikat on ihania! Mun etikkaisuuden sietokyky on aika hillitön, sitä ei oikein koskaan voi olla liikaa...

Jotenkin tuon salaatin väri oli tosi houkutteleva.

Ja kaiken tän possukohun keskellä villisika on eettinen valinta. Ne kun vissiin poikkeuksetta elelee onnellsiina metsässä!

Ketsuppi kirjoitti...

Etikka pitää sitäpaitsi ihmisen tasapainossa. Kävin kerran akupunktiossa ja sain samalla kuulla, että elimistössäni on liikaa jangia ja liian vähän jiniä. Jiniä voi lisätä esimerkiksi etikalla, jota voi kuulemma allekirjoittaneen tapauksessa hörppiä vaikka suoraan pullosta. Että siihen malliin.

Merituuli kirjoitti...

saatiin Mjuulin tuomana maistaa taannoisilla kinkereillä tuota villisika-fenkolimakkaraa ja se oli kyllä ärinomaista! fenkoli tosiaan maistui, että ei ollut turhaa lupailua (kuten joskus voi jolidenkin hienolta kuulostavien tuotteiden kohdalla käydä).

koko satsi kuulostaa tooosi hyvältä. mua kököttää silti aina punasipulia paistaessa sen kauniin värin haihtuminen jonnekin ihan muualle.

Ketsuppi kirjoitti...

Tarjolla ois ollut myös mustapippurista villiä, ehkäpä sitä sit ens kerralla?

Ja tosiaan, tuo punasipuli. Löytyisköhän värin haihtumisen ehkäisemiseksi jotain kikkakolmosia?