tiistai 24. kesäkuuta 2008

Sssssitruunaa

Leivon kovin harvoin. En ole vaan päässyt sinuiksi taikina-asioiden kanssa. Niitä vääntäessä pitää olla hirmu paljon tarkempi mittasuhteiden kanssa kuin peruskokkaamisessa.
Oli kuitenkin hetki, jolloin piti saada makeaa lämpimäistä, ja uunivalmista pullaa en yksinkertaisesti kehdannut. Marketin ruokahyllyjen välissä tapahtuneen syvällisen mietiskelyn lopputuloksena syntyi seuraava luomus (nytkään en kyllä oikeastaan leiponut, vaan lähinnä tekoleivoin).


Sitruunainen valkosuklaa-vadelmapiirakka

murotaikinapohja (oikaisin pakasteella)
400g vadelmia (pakasteesta tai puskasta)
1 levy (100g) Fazerin Lemon Lime -leivontavalkosuklaata
sitruunaista tuorejuuston tyyppistä juttua (tai vastaavaa)
2-3 munaa (koosta riippuen)
(sokeria)

Painele (hiukan sulanut) taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Murskaa suklaa epäkokoiseksi soraksi. Sekoita tuorejuuston tapainen ja munat tasaiseksi massaksi ja lisää sotkuun suklaa. Levitä seos taikinapohjalle ja kuorruta komeus vadelmilla. Ripottele halutessasi pinnalle kevyesti sokeria. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alatasolla noin puoli tuntia (kunnes reunat ovat kultaiset ja keskusta ei lölly). Anna jäähtyä ennen silpomista.


Edit: Tarvitsen uuden kameran. Oikeasti.

1 kommentti:

Tiia kirjoitti...

voi namnamnam! tätä täytyy tehdä heti kun pääsen normiuunin ääreen. täällä meidän ei-normi-uunissa kaikki pitää laittaa paistumaan uunin pohjalle, koska ritilää ei ole, joten en aio uskaltautua leipomispuuhiin vielä kuukauteen. kiitos ystäväinen, vallan mahtavaa apetta eteeni kannoit! =)