maanantai 8. joulukuuta 2008

Korruptiolahja on iloinen asia

Viime kuussa koin melkoisen (iloisen) yllätyksen, kun sähköpostilaatikkooni oli kolahtanut viesti mausteverkkokauppa Poppamiehestä. Ilmoittivat lähettävänsä mielellään kannustus(korruptio)paketin bloggailukokkailun innoittajaksi, jos vaan panen kotiosoitteeni paluupostiin. Ja enhän minä moisiin ehdotelmiin eitä intä. Vastasin viestiin, jotta kiitosvaankovasti ja jäin uteliaisuudella odottamaan kustin polkemia.


Odotus palkittiin pikaisesti, kun jo muutaman päivän kuluttua sain Itellalta rakkauskirjeen. Pinkaisin siltä seisomalta postiin hakemaan lahjuksiani. Pieni ja painava paketti sisälsi kiitettävät määrät mausteaarteita: mainioita Nomun mausteseoksia, makuina savuinen peri-peri ja raikas oriental, ylellisen kuuloista viikuna-valkoviinisinappia, savuista cayenne-ketsuppia sekä purkillisen puljun omaa vampyyrisuolaa.


Peri-peri-Nomua ehdin jo sujauttaan kanan kylkeen, jonka taas sujautin tortillataskuun. Herkkua oli (en kuitenkaan aikaansaannosta polkkaa, kun en muistanut kuvata, enkä myöskään kirjoittaa ylös, mitä kaikkea lättyihin loppujen lopuksi tuli sujautettua). Kanssaeläjäkin ehti jo ylistää näiden kauniisiin purnukkoihin piilotettujen mausteseosten helppoautta ja monikäyttöisyyttä. Aika vaikea mennä näillä päin pieltä.
Viikunasenappia olen jo kaavaillut käyttäväni tiettyyn kalkkuna-ateriaan, kunhan vain saisin suunnitelman kiireiltäni toteutettua. Savukepsuppia taasen ehdin jo erääseen vuokaruokaan sujauttaa, siitä lisää huomenissa...
Vielä täytyisi keksiä käyttöä vampyyrisuolalle. Mitään lohkopottuja mielikuvituksellisempaa ei ole päähäni vielä juolahtanut, joten ideoita otetaan inspiraatiota odotellessa vastaan.


Niin, jotta kiitosniiaus sinne Poppamiekkosen suuntaan. Näistä lahjuksista on iloa toviksi! :)

5 kommenttia:

Risulinna kirjoitti...

Oih! Voin kuvitella kuinka kiva oli tutkia tuota pakettia ja pitkäksi aikaahan tuosta riittää :) Itse sain kerran paketillisen karkkia yllätyksenä..

Ketsuppi kirjoitti...

Oli kyllä! Ja tosi hassua samalla ("kuin ne nyt mulle lähettelee"). Eivät kyllä ainakaan haittaa tämmöiset yllärit. :)

ylimuuli kirjoitti...

Siis mikä tää juttu on et kaikki muut saat korruptiolahjoja paitsi minä :-D

Mutta siis upeaa! Ite tilailin Poppiksesta nestesavua :-) Kerro si onks hyviä!

Liina kirjoitti...

no nyt oon kyllä kade kerpele :D

mua ei ehkä tarvii korruptoida kun pidän poppiksesta muutenkin, mutta kamoon! olen täysin korruptoitavissa, huomatkaa hyvä maaperä :D

eikun siis mahtavaa oikeasti :D kuulisin mielelläni, miltä se oriental-nomu maistui - oon itte maistanut vaan peri periä.

Ketsuppi kirjoitti...

Oriental on hy-vää. Sillain aavistuksen aniksista. Raikas, mutta intensiivinen. Häivähdys Intiaa, mutta ei liikaa.

Kokeilin tortillakanojen lisäksi jugurttikastikkeeseen ja hyvin toimi (tästä lisää myöhemmin). Kalalle tämä olisi varmasti myös oiva toveri, koklaan, kunhan kerkiän. Postailen tänne sitten tuloksia! :)