Aamarihaaste

Peruspöperön Virpi heitti jokin aikaa sitten Ketsuppilaan aamupalahaasteen. Pakkohan siihen oli tarttua, vaikka en perussaamattomana (nojoo, todenmukaisempi sana lienee kiireinen) ihmisenä kovin sähäkkä ollutkaan. Parempi kuitenkin myöhään, eikö...?

Haasteen speksit ovat seuraavat:

• kerro tyypillisestä aamupalastasi

• lisää vähintään kolme aamuihisi liittyvää kuvaa

• voit myös kertoa esimerkiksi mieleenpainuvimman aamiaisesi ikinä, mitä et ainakaan halua löytää aamupalapöydästäsi jne...

• haasta kolme ihmistä kertomaan heidän aamuistaan

En ole tippaakaan aamuihminen. Tai ainakin arkiaamut ovat mielestäni suoraan sanottuna perseestä (etenkin pimeinä vuodenaikoina = melkein vuoden ympäri). Koska heräämisen jälkeinen aika on allekirjoittaneelle pelkkää selviytymistä sekunnista seuraavaan, en millään pysty kokoamaan itseäni aamupalakokkailuun. Syönkin aamupalani tyypillisesti vasta töissä saatuani silmäni edes vähän auki. Samalla, kun kauhon apetta napaan, puran meililaatikon ja yritän organisoida päivän hommat päässäni (arkisin kuuluu tehdä montaa asiaa samaa aikaa, muuten ei oo ansainnut viikonloppuja).

Aamupalani on (melkein) aina jotain lusikoitava ja helposti nieltävää. En yksinkertaisesti jaksa / viitsi syödä mitään liian pureskeltavaa, koska kapasiteettini ei sellaiseen monimutkaisuuteen aamuisin veny. Lusikoitava sapuska vaihtelee kausittain, arkisin se on kuitenkin useimmiten kaurapuuroa tai rahka-ananassotkua. Kyytipoikana toimii iso lasi vettä ja kuppi tummapaahtoista, mustaa kahvia.


Viikonloppuisin elämä on aamusta iltaan miljoona kertaa ma-pe-akselia helpompaa. On aivan järjettömän ihanaa antaa pään ja kropan herätä omaan tahtiinsa ja loikoa sängyssä laiskana pitkälle aamupäivään. Aamupalatraditioni viikonloppuaamujen osalta onkin sovitettu edellämainittuun.


Syömme viikonloppuisin aamupalan kanssaeläjän kera useimmiten sängyssä. Herkut kasataan yöpöydille ja nautiskellaan Hesarin sivujen kahistessa. Se, joka on pirteämpi (tai parempi ihminen muuten vaan) nousee laakaamaan tarjottimenpäälliset.

Myös viikonloppuaamarit vaihtelevat kausittain: on mannapuuro-mehukeittokausia, muro-mansikkahillokausia, paahtoleipäkausia ja hedelmäsalaattikausia. Välillä surautellaan smoothieta, toisinaan paistetaan munia papujen kera. Tällä hetkellä itselläni on menossa mysli-maustamaton jugu -kausi, kuvausaamuna sekoitin herkun sekaan myös kourallisen auringonkukansiemeniä.

Aamupalan kanssa on saatava hyvää kaffetta. Kahden hengen kuumat kupilliset syntyvät näppärästi pressopannun avulla (jos poroja eksyy vähän sekaan, tulee kahvista vaan parempaa). Viikonloppuisin kahvi kaadetaan erityisiin viikonloppumukeihin (kuvassa), joihin emme arkisin kajoa. Pikkujuttu, joka lisää viikonloppuaamujen erityisyyden tunnetta.

(Tässon siis kahden ihmisen eväkset, ihan näin isoon en yksinäni pysty.)

Siinäpä se omalta osaltani. Postausta kirjoittaessani aloin pohtia, voiko muroja (siis maissihiutaleita) tehdä itse? Onko joku koklannut ja jos, niin miten (ja miten meni)?

Aamupala-asioista avautumaan haastan Korianterin Liinan, Nellen Siskojen köökistä sekä Uneliaan Annan. Kiitos ja anteeksi.