maanantai 16. maaliskuuta 2009

Ravintolakokemus, jonka olisi voinut jättää väliin

Tämmöisiä tekstejä on inha kirjoittaa. Ei halua olla ilkeä, mutta kun ei pahemmin voi hyvääkään sanoa. Sitä paitsi en soisi muiden tuhlaavan elämästään yli kolmea tuntia odotteluun, säätöön ja keskinkertaiseen sapuskaan...

Viime lauantain piti huipentua mukavaan ravinteliruokailuun vanhojen ystävien kera. Kohteeksi valittiin summan mutikassa vastauusittu Vespa Helsingin keskustassa. Koko seurueella kun oli paikasta hyviä kokemuksia remppaa edeltäneeltä ajalta. Eivät saaneet jatkoa. Ne hyvät kokemukset nimittäin.

Ruokailimme Vespan kellarissa, Trattoriassa. Palvelu oli alusta asti hidasta. Vettä ei tuotu viinin kanssa automaattisesti, vaan sitä piti erikseen pyytää. Ja kun vesipullo viimein tuotiin, saatiin lasit täyttää itse.

Alkupaloissa kesti reilusti yli puoli tuntia. Kaksi seurueesta valitsi antipasto-pöydän, joka oli alkuillasta vielä hyvä. Yhdelle tuotiin etanat, toiselle brucshettat. Edelliset olivat maukkaat, jälkimmäiset kuulemma kuivia.

Pääruokien tulo kesti kolmisen varttia. Tässä vaiheessa täytyy myös mainita, ettei paikka ole kasvissyöjän unelma -vegevaihtoedot olivat pitsa tai pinaattilasagne (jälkimmäinen yläkerran listalta ja siis Trattorian listan ulkopuolelta). Oma pääruokani, meribassi voi-valkoviinisoosissa, herätti hilpeyttä koko seurueessa. Ulkonäkö kun oli lainattu suoraan huoltoasemalta: kalafileen ja riisiläjän kylkeen oli lykätty parsa- ja kukkakaalin nuput sekä puoliksi leikattu kirsikkatomaatti. Persilja vaan puuttui.
Kala oli niin kuivakkaa, ettei edes lautasen ääriä myöten lainehtinut kastike riittänyt sitä kosteuttamaan. Risotto oli ok, ei kuitenkaan tajuntaa räjäyttävää. Yllättäen juuri kaalikukkaset olivat annoksen parhaat osat... Kympin annoksena ruoka olisi ollut ookoo, yli kahdenkympin sapuskalta olisi voinut odottaa enempi.
Kaksi seurueesta söi carbonaraa, joka oli kuulemma maistuvaa. Kasvissyöjän sapuska, pinaattilasagne, muistutti kovasti einestä.

Tyhjentyneet juomalasit eivät herättäneet tarjoilijoiden huomiota. Asiakkaan tehtävä oli yrittää herättää tarjoilijan huomio saadakseen kuppinsa täytettyä. Meitä "palveli" illan aikana kolme eri tarjoilijaa.

Jälkiruoat tilatessamme ennakoimme mahdollista pitkää odotusta ja pyysimme samalla laskun. Yksi seurueesta tilasi jälkiruoan sijaan kermalikööriä. Kermalikööri tuotiin melkein heti, jälkiruokia saimme (taas) odottaa. Kun puoli tuntia oli kulunut, kysyimme jälkkäreidemme perään (tässä vaiheessa kermaliköörilasi oli tyhjä). Välinpitämättömän oloinen tarjoilija sanoi tiedustelevansa tilannetta keittiöstä. Kun oli kulunut kymmenisen minuuttia, pysäytimme tarjoilijan uudestaan ja sanoimme ottavamme jälkiruokien sijaan mieluummin laskun. Tarjoilija lähti ja palasi parin minuutin kuluttua jälkiruokien kera. Neiti kertoi, että "nämä nyt olivat valmiina ja että talo tarjoaisi". Myönnyimme ja pyysimme laskua kolmatta kertaa. Makeat olivat ok, etenkin tiramisu oli mehevää.

Ei varmaan tule yllätyksenä, ettei laskua kuulunut. Pyysimme sitä neljännen kerran ja odotimme taas. Kohta tarjoilija tuli kynän ja paperin kanssa kysymään, mitä olimme syöneet ja juoneet. Ensimmäinen tarjoilijamme oli kuulemma lähtenyt kotiin sairastamaan.
Jos kokemus olisi ollut tähän asti miellyttävä, ei tilanne olisi ehkä ollut niin tragikoominen, mutta tässä vaiheessa en ihan oikeasti tiennyt, pitäisikö itkeä tai nauraa... Luettelimme sapuskojamme ja sanoimme, että haluaisimme ihan oikeasti jo lähteä. Tästä tarjoilija ilmeisesti hermostui (?) ja ilmoitti pyytävänsä kollegansa paikalle. Muutaman hetken kuluttua toinen tarjoilija saapuikin paikalla huomattavasti asiallisemmin käyttäytyen. Hän kertoi, että talo tarjoaisi ruoat, mutta viineistä hänen pitäisi laskuttaa.
Laskua odottaessamme vieruspöydästä kyseltiin, mikä meillä oli mennyt pieleen. He itse olivat olleet ravintolassa jo kaksi tuntia ja syöneet vasta alkupalat (jotka olivat itse hakeneet antipasto-pöydästä). Kärsivällistä porukkaa, sano...

Lopuksi täytyy vielä kertoa, että viimeisen tunnin aikana vesikannua ei täytetty eikä laseissamme ollut muutakaan juomaa. Viereisiä, tyhjentyneitä pöytiä ei siivottu, eikä tarjoilija käynyt kertaakaan kysymässä ruoan maistuvuutta.

Se, että ravintola tarjosi ruoat, ei lopulta pelastanut mitään. Paha mieli oli jo. Leppoisaksi tarkoitettiin se ilta, mutta toisin kävi. Vapaa-aikaa on rajoitettu määrä, eikä sitä tosiaan haluaisi tuhlata jankkaamiseen ja odotteluun. Ainakaan minä en halua.

7 kommenttia:

Nelle kirjoitti...

voi ei. :( Tiedän tunteen. Oikeasti jos palvelu pelaa, keskiknertaisempikin ruoka on ok - ilalsta voi tulla vielä ihan loista. Jos palvelu on huonoa, hyväkin ruoka voi mennä vähän hukkaan, kun mieli on matala. Mutta jos molemmat tökkii... Niinpä niin.

Liina kirjoitti...

ohhoh. onpa kurjaa.

ja sikälikin, että vespa oli joskus ihan kelvollinen sekä ruoan että palvelun osalta, jos nyt kumpikaan ei ikinä tajuntaa räjäyttänytkään.

Tiia kirjoitti...

Tuosta kannattaisi valittaa ravintolan johdolle. He kun eivät välttämättä tiedä, millä tolalla asiat ovat. Ja se on ainoa keino saada parannusta aikaiseksi.

Hyppysellinen kirjoitti...

voi kökkö! tämmöset kokemukset pistää mut ihan kiukkuiseksi. varsinkin kun itse käy ulkona syömässä TOSI harvoin, on suuri pettymys ja iso kiukku jos homma menee tähän kuvaamasi tyyliin. MMRRRRR!

Laura kirjoitti...

Näin käy aivan liian usein Helsingissä. Nykyään lähes hermostuttaa mennä ravintolaan ruokailemaan, kun ei voi tietää sen illan tasosta. :(

Ketsuppi kirjoitti...

Juu, ei kyllä pahemmin naurattanut. Taidan seuraavaksi hakeutua Rodolfoon tai johkin muuhun takuuvarmaan. Ei pääse ainakaan sit pettymään.

Eirene kirjoitti...

Samanlaisia kokemuksia minullakin Vespasta - paikka ei todellakaan enää ole entisensä. Viime kerta oli kaiken huippu, juuri samanlaista ylimielistä käytöstä tarjoilijalta ja törkeän pitkät odotusajat. Sitä edeltävällä kerralla sattui kyllä mukava tarjoilija mutta jälkkärin/kahvin kanssa sekoiltiin jokseenkin samalla lailla kun kerroit. Ei kyllä kummallakaan kerralla meille mitään hyvitelty ja monen tunnin odottamisesta kyllä kuuluisi edes pahoitella.

Enää en mene, säilyypä edes jotkut hyvät muistot Vespasta.