lauantai 14. maaliskuuta 2009

Kaapintyhjennyspaprikat

Riisi ja pasta ovat semmoisia pirulaisia, että niitä tulee aina keitettyä vahingossa vähän liikaa kastikkeen määrään nähden. Täytyy tunnustaa, että liian usein jämähiilarit unohtuvat muovirasioihin jääkaapin perälle ja päätyvät sieltä jossain vaiheessa roskiin. Ehkä typerintä ikinä antaa ruoan haaskautua, mutta minkäs teet, epätäydekäs on ihminen. Kuitenkin männä viikolla, kun kuulin yksinäisten ylijäämäriisien vienon huudon jääkkärin perukoilta, päätin ottaa uuden kasvuaskeleen kohti perimmäistä marttautta ja kunnollisuutta. Kipaisin kauppaan, myllersin kuivakaappia ja päästin sisäisen improkokkini valloilleen.


Feta-pinaattipaprikat

3 punaista paprikaa
300 g pakastepinaattia
1 pieni chili
1 iso valkosibben kynsi
n. 1 dl keitettyä riisiä
200 g (kevyt)fetaa
n. 1 dl tummaa soijarouhetta
reilusti mustapippuria
ripaus kanelia

Halkaise pestyt paprikat pitkittäissuunnassa ja siivoa niiden sisustat. Silppua chili ja valkosipuli, ja sekoita silpun joukkoon hiukan sulanut (/sulatettu) pinaatti, riisi, mausteet ja soijarouhe. Soijarouhetta ei taritse erikseen turvottaa, sillä se imee kypsennyksen aikana kosteutta täytteistä ja paprikoista. Murenna lopuksi seoksen joukkoon feta ja jaa mössö paprikanpuolikkaiden täytteeksi. Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes täyte ja paprikan reunat saavat väriä. Herkuttele (her, her).

3 kommenttia:

Nelle kirjoitti...

noniin! :) hyvältä näyttää ja sisäinen marttaus on aina kannatettavaa - tosin just heitin yhden kalapalan roskiin - se kirpaisi. Kalan ei saisi antaa jäädä jääkaappiin...

Virpi kirjoitti...

Minäkin poden aina huonoa omaatuntoa kun heivailen ruokaa roskiin. Toisaalta se on ristiriidassa sen kanssa, että olen jokseenkin neuroottinen parasta ennen -päiväysten ja ruoan säilymisen suhteen.

Heitin sua muuten haasteella, aamupalasellaisella blogissani!

Ketsuppi kirjoitti...

Nelle: Kirpaisee joka kerta kyllä... Sisäänrakennettu huono omatunto kai. :S

Virpi: Jee! Kiitti haasteesta, täytyykin tarttua siihen pian!