sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Määki, Kili ja Kali - Haasteruokaa iskälle

Viime sunnuntaina vierailin vieraassa köökissä kokkaamassa. Taisiis. Ei voi kyllä vieraasta puhua, mutta uskaltauduin kuitenkin ulos omasta keittiöstäni. Osoite oli lapsuudenkoti ja sapuskan laakaamisen tavoite isin mahan täyttäminen ja mielen hyventäminen. Ja jotta osuisin mahdollisimman moneen kärpäseen, päätin kantaa tämän herkun myötä myös korteni Melukylän emännöimään marraskuun ruokahaasteen korkeaan kekoon.

Reseptin löysin jostain mystisestä paikasta olohuoneemme lehtikasaan päätyneestä Kodin kuvalehdestä (21.8.2008). Muuntelin ohjetta hiukan olosuhteiden pakosta. Esimerkiksi reseptissä vinkatut määkin lapa tai etuselkä vaihtuivat sisäpaistiin, koska kauppa ei luullista lihaa laisinkaan tarjonnut. Lisäksi alkuperäisen aviisin mukaan lammaspalat ja kaalisilppu menevät raakoina pataan kypsymään, mutta eihän mistään niin isoa atiaa löydy! Siispä sekä kaalit, että lampaat esikeitettiin uunipadan tilavuuden riittävyyden varmistamiseksi. En myöskään kauheasti käyttänyt mittoja aineiksia pataan viskoessani, vaan luotin silmään ja käden kallistuskulmaan. Eikä tarvinnut kyllä ainakaan sen suhteen surra, lopputulos oli nimittäin lähimain taivaallinen. Uudestaan. Lisää. Enemmän. Kiitos.


Lammasta kera kaalin ja taatelin

1 kg kaalia
n. 600 g lampaan sisäpaistia
2 dl tummaa olutta
(osa lampaan keitinliemestä)
1/2 dl siirappia
2 tl jeeraa
2 kanelitankoa
2- 3 tl merisuolaa
200 g taateleita
2 rkl sitruunamehua

Suikaloi kaali ja paloittele liha. Keitä molempia jonnin aikaa turhien nesteiden haihduttamiseksi merisuolalla maustetussa vedesä. Nostele silput ja palat pataan ja paista ilman kantta 225 asteessa noin 20 minuuttia. Nosta pata uunista ja kaada joukkoon siirappi, olut, lihaliemi. Viskaa joukkoon myös kanelitangot ja suola. Laske uunin lämpöä 175 asteeseen, peitä pata kannella ja kypsytä vielä vähintään tunti (mieluummin pari). Tarkista kypsyys, lisää kivettömät taatelit ja sitruunamehu, säädä uuni nollille ja anna makujen tasaantua vielä parikymmentä minuuttia. Nautiskele valmista pataa esimerkiksi tuoreen leivän kanssa.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Herrrrrrkkkuaaa! Eikun onnea kisaan!

Ketsuppi kirjoitti...

Tänks. :) Oon jo ehtinyt miettiä, jotta jos tästä vääntäis kasvisversion, niin millä lampaan korvais? Tofu saattaisi esimerkiksi olla kaikkien muiden makujen keskellä aika valju. Tai en tiiä.