sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Ruusuja ilman risuja

Huh. Pahin hoppu alkaa olla takana, joten päivitystahdin pitäisi olla tästä etiäpäin rahtusen rivakampi. Kokannut oon kiireestä huolimatta, pitäähän ihmisen syödä. Tehdyn dokumentointi alkakoot tästä.

En muista, miss lehdessä neuvottiin turauttamaan currytahnaa makrulaatikkoon, mutta jossain niin kuitenkin tehtiin. Lammamaisen luonteeni vuoksi noudatin tietenkin käskyä mukisematta. Samaan syssyyn päätin tyydyttää viikkoja vaivanneen ruusukaalihimon ja heitin pastan sekaan noita natuisia nuppuja (muutenkin määrittelin reseptin oman mielikuvitukseni mukaan). Kummia en lopputulokselta odottanut, mutta ne vähäisetkin odotukset ylittyivät taivaankantta hipoen. Ja ihan liioittelematta. Oli nimittäin ältsin(mieltsin) hyvää. Siispä lämpöiset suositukset, olkaa hyvät.



Ruusukaali-makaronilaatikko

Pari isoa kourallista ruusukaaleja
1 kesäkurpitsa
1 iso sipuli
oliiviöljyä
n. 2 rkl mietoa currytahnaa
n. 300 g ruisfusilleja
1 kasvisliemikuutio
4 luomumunaa
2 appelsiinin mehut
2-3 dl maitoa
pippuria
chilijauhetta

Pane pastat kiehumaan kasvisliemikuution kera. Halkaise ruusukaalit, poista niistä kannat ja keitä muutaman minuutin ajan (suolatussa) vedessä. Pilko kesäkurmitsa ja sipuli. Kuullota hetki tilkassa öljyä, lisää lopuksi hiukan pehmenneet ruusukaalit ja currytahna. Sekoita kypsän pastan kanssa uunivuoassa. Sekoita toisessa kulhossa appelsiinien mehut, maito, munat, pippuri ja chili. Kaada munamaito pastan päälle uunivuokaan. Paista 200 asteessa puolisen tuntia.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uih, vaikuttaa hyvältä! Mutta mistähän johtuu, etten kuollaksenikaan muista maistaneeni ruusukaalia?! Vois olla jo korkea aika. Maistuvatko ne samalle kuin tavallinen valkokaali?

Ketsuppi kirjoitti...

Kandee maistaa! Namnamnam. :) Maku on jollain hassulla tavalla valkokaalia juurevampi, jotenkin eri lailla rehumainen (juu, ehkä epämääräisin luonnehdinta ikinä). Ja itse ainakin tykkään kaikista tämmöisistä miniasioista (niinkuin kirksikkatomaatit). Epätodellisen lystikkäitä ovat.

Merituuli kirjoitti...

hyvältä näyttää laatikkosi. hauskan vihhreä!

minä tykkään kanssa ruusukaaleista, eikä vähiten ulkonäkönsä takia. eilen meni höyrytettynä, tänään wokin seassa. yhtenä jouluna kokeiltiin pakastepussiverisoita ja lötköjä olivat.

Search Engine Optimization kirjoitti...

Maku on jollain hassulla tavalla valkokaalia juurevampi, jotenkin eri lailla rehumainen (juu, ehkä epämääräisin luonnehdinta ikinä).

Orlando SEO kirjoitti...

The best place to start is with a personal story.

Twitter for Iphone kirjoitti...

Maku on jollain hassulla tavalla valkokaalia juurevampi, jotenkin eri lailla rehumainen (juu, ehkä epämääräisin luonnehdinta ikinä).

criminal attorneys in los angeles kirjoitti...

eikä vähiten ulkonäkönsä takia. eilen meni höyrytettynä, tänään wokin seassa. yhtenä jouluna kokeiltiin pakastepussiverisoita ja lötköjä olivat.