tiistai 9. joulukuuta 2008

Korruptiokede, joka bataattia syleili

Ensinnäkin. Josta pääsemmekin aasinsillan kautta viikonloppuna vääntämääni laatikkosapuskaan, jota valmistui niin runsaasti, että sitä syödään varmaan vielä loppiaisena. Vaan väliäkös sillä, kun hyvää tul.

Haarukoidessa suuta hyväili ensimmäisenä bataatin lempeä makeus. Samaan aikaan nenään nousi savuinen, grillikastikemainen tuoksu, joka hiipi kohta kielellekin. Jälkimmäinen oli lähtöisin yhdestä edellisessä avautumisessani mainitsemistani puteleista. Tulipa siis kokeiltua. Possulle soosi olisi kesägrillissä hyvä ja ystävällinen, vaikka toimihan se bataatinkin kera. Sen verta tuju aromi kuitenkin, etten herkimmille raaka-aineille suosittelisi. Jyräisi nimittäin nopeasti alleen.


Savuinen soija-bataattilaatikko

n. 1,5 kg bataattia
1 keltasipuli
2 munaa
200 g (kevyt)fetaa
5 dl tummaa soijarouhetta
500 g paseerattua tomaattia
3-4dl vettä
3 rkl cayenne-savukedea (tahi grillisoosia)
1 rkl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
suolaa
öljyä

Kuori ja paloittele bataatit sekä sipuli. Keitä suolatussa vedessä kypsiksi ja soseuta.
Lorauta öljyä kuumalle pannulle ja heitä päälle soijarouhe. Pyörittele hetki ja lisää sitten paseerattu tomaatti. Kaada joukkoon vettä pienissä erissä, niin että rouhe pääsee turpoamaan. Mausta ketsupilla sekä paprika- ja chilijauheella.
Riko hiukan jäähtyneen bataattisoseen sekaan munat ja sekoita nopeasti ja huolellisesti. Kaada puolet soseesta uunivuoan pohjalle ja kuorruta kerros soijasoosilla. Ripottele vuokaan seuraavaksi feta ja peitä komeus lopulla bataatilla. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Näin annostellaan ruokaa.

2 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

näin annostellaan ruokaa :D

Ketsuppi kirjoitti...

:P Motoriikka 3-vuotiaan tasolla. Minkäs teet.