tiistai 10. maaliskuuta 2009

Henkisesti keski-ikäinen tekee lasagnea ilman pastaa. Tavallaan.

Sillä lailla olen keski-ikäiseksi mennyt, että jaksan innostua erinäisistä bonuskorteista ja niiden kylkiäisinä tulevista kanta-asiakaslehdistä. Tavallaan noloa, mutta oikeastaan ei. Toiset tykkää äideistä, toiset tyttäristä -jotkut mukajournalistisista mainoslehdistä.
Tämän alkuavautumisen jälkeen päästäänkin sitten varsinaiseen asiaan. Nimittäin. S-ryhmän kantislehden, Yhteishyvän välissä tuleva ruokaliite on ältsinmieltsin hyvä arkiruokaopus. Sivuille listatut ruoat ovat nopeita, simppeleitä sekä maukkaan oloisia. Aina vähän inspiroituu ihminen.
Maaliskuisesta sapuskaläpyskästä tajuntaani porautui ensimmäisenä välimeren munakoisorullat. Ohjeesta innostuneena kipaisin ruokakauppaan, mutta laiskistuin matkalla takaisin. Kunnianhimoinen askarteluhetkisuunnitelma supistui asioiden pinoamiseksi uunivuokaan eikä aineksillakaan ollut loppujen lopuksi mitään tekemistä alkuperäisessä reseptissä mainittujen kanssa. (Ei kai se ole niin justiinsa.) Hyvä kuitenkin tuli ja maha oli onnelllinen.


Musange eli lasagne munakoisosta

2 keskikokoista munakoisoa
1 prk kuorittuja tomaatteja
1 rs tuoreita herkkusieniä
2 kynttä valkosipulia
1 punasipuli
kourallinen kalamata-oliiveja
1 pkt (kevyt)mozzarellaa
loraus tummaa balsamicoa
luraus öljyä (itse käytin jämiä aur.kuivattujen tomaattien purkin pohjalta)
reilusti mustapippuria

Viipaloi munakoisot pitkittäin ohuiksi siivuiksi. Ripottele viipaleille reilusti suolaa ja jätä hikoilemaan. Pilko koisojen levätessä herkkusienet ja sipulit. Pyöräytä molempia pikaisesti pannulla ja kaada päälle tomaatit. Mausta pippurilla ja balsamicolla. Pyyhi koisojen pinnalta ylimääräinen suola. Pinoa uunivuokaan vuorotellen viipaleita ja soosia. Levitä päällimmäiseksi kerrokseksi viipaloitua mozzarellaa. Paista komeutta 200 asteessa, kunnes juusto kullertuu ja munakoisot pehmenevät helposti lähestyttäviksi. Tarjoa esimerkiksi tuoreen leivän kera.



8 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

minä kans! siis lueskelen vastaavia ja inspiroidun tuosta lehdestä, Pirkasta jne. nytkin on kokeilulistalla monta arkiruokaa noista lähteistä.

munakoisoa - aina nam!

Liina kirjoitti...

hahaa! tää näyttää jotenkin niin siltä, mitä itsekin olisin tehnyt. itse asiassa, joltain mitä suunnittelin tekeväni 2 viikkoa sitten.

näyttää hyvältä myös.

Ketsuppi kirjoitti...

Kiva kuulla, etten oo ainoa varhaisvarhaiskeski-ikäinen. Vähän lohduttaa. :)

Liina: Mulla on kans tosi paljon kaikkia meinattuja sapuskoja... Into lopahtaa tyypillisesti ruokakaupassa. Ja sitten sitä ostaa puolivalmista tai karkkia kaikkien hienojen kokkaussuunnitelmien sijaan. Tai ainakin mää.

Anna kirjoitti...

Musange :DD Ihan paras nimi!

aleksi kirjoitti...

meinasin kommentoida että onpa komea pitaleipä.. :)

Ketsuppi kirjoitti...

:D Pitamusange.

Anonyymi kirjoitti...

Musange! Oo! Tämmöstä tahon :)
Linkitän sinun blogisi, niin löydän tänne aina uudestaan, sopiihan tuo?

Ketsuppi kirjoitti...

Toki. :) Kävinkin jo kurkkaamassa omaasi, hyvä reseptejä kun ei oo koskaan liikaa!