perjantai 12. kesäkuuta 2009

Salaattiasiaa ja salaatti

Kesäkuun (vai olikohan se toukokuun?) Oliviassa oli artikkeli salaateista. Jutussa kerrottiin Suomen salaattikulttuurin olevan vielä vähän vajavainen, ja opastettiin lukijaa ison maailman salaatintekotermistöön. Siinä neuvottiin myös, että salaattia tehdessä kannattaisi nähdä sama vaiva kuin muussakin kokkailussa: marinoi, paahda, paista ja kokeile. Sydämessä kävi pienoinen pisto, olen nimittäin laiska tämmöisissä salaattiasioissa. Pysyn surulllinen tiukasti laatikossa sekoitan salladini aina pelkistä lempiaineksista (niillä ei vaan voi mennä päin pieleen). En muista koskaan marinoineeni mitään salaattiainesosia, osan olen tosi ostanut suoraan marinoituna, kuten aurinkokuivatut tomaatit esimerkiksi. Ajalla ja vaivalla tehty salaatti tuntuu niin vieraalta ajatukselta, että se melkein pelottaa. En oikein tiedä, mistä aloittaisin ja miten etenisin. Salaattihämmennyksen vallassa on ihminen. Haluaisin kovasti tietää, olenko normaali. Siis tekevätkö muut maailman ihmiset salaattinsa enemmän huolella ja jos, niin millä tavoin? Ja onko salaattia tehdessä mikään kiellettyä? Tarvitsen tietoa, jotta voin tuntea oloni taas hyväksi.


Laiskan (paahtamaton ja marinoimaton, mutta hirmu maukas) salaatti

2 rk eri salaatteja
pari avokadoa
iso punasipuli
100 g mozzarellaa
1 prk silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja
1 pieni kesäkurpitsa
mustapippuria
liraus sitruunamehua

Pilko ja sekoita. Syö paljon.


4 kommenttia:

Liina kirjoitti...

juu, minä kanssa aina mietin, että pitäisi paahtaa, paistaa, maustaa ja marinoida.

tästä huolimatta laitan arkiseen salaattiin paljon tomaatteja ja jotain vihreetä (esim. kiinankaalia, siinä vasta juhlaa) ja vähän sitruunamehua ja öljyä ja proteiinilisän.

joskus kyllä innostun; olen marinoinut öljyssä kaikennäköistä, ja kerran tein Jokapäiväisen leivän ohjeella kuivattuja ja marinoituja kirsikkatomaatteja.

ja jos tulee vieraita (=pikkusiskot), saatan panostaa ja paahtaa vaikka jotain ihan uunissa. että spesiaalitilanteissa saatan käyttää aikaa salaattiinkin.

joka päivä en kyllä kykene virittelemään mitään ihmeellistä :P

anni kirjoitti...

itse paistelen useinkin salaattiin sipulia/valkosipulia/porkkanaa/kesäkurpitsaa. valmistuvat nopeasti ja tulee vähän vaihtelua :) kaupasta kalastetut lohisuikaleet on myös hurjan hyviä salaatissa!

Merituuli kirjoitti...

patalaiska salaatti-varijoija täällä hei! tykkään kyllä erinmoisista sallaadeista, mutta varsinkin arkisin tulee pitäydyttyä aika perinteisessä kurkku-tomsku-tyylissä. (kehtasinpas sanoa!)

tiistaina sain aikamoista potkua Suomen luonnon hyödyntämisessä salaateissa(kin) ja niinpä eilen söin vihreää salaattia, jossa oli vain pihatähtimöä ja jotain muuta jonka nimeä en muista. kastikkeena vadelmabalsamicoa - oi nam!

Ketsuppi kirjoitti...

Vitsit. Pitäis varmaan kunnostautua edes vähän. Helposti sitä vaan jämähtää omiin tottumuksiinsa...

Villien hyödyntäminen tuntuu nyt olevan kovasti pinnalla. Osaiskohan sitäkin koklata..? Tarttisin ehkä opettajan. (Nimim. 'Mikä on pihatähtämö?')