sunnuntai 31. elokuuta 2008

Pannari. Eikun omeletti.

Kuolasin taannoin bloggarikollegan suolaisia pannareita. Pyyhiyttyäni suupielet kuiviksi päätin minäkin väkertää oman versioni.
Kauppareissun jälkeen kuivakaapista löytyi kuitenkin varsin ikävä ylläri: joku oli käyttänyt vehnäjauhoja niin, että pussin pohja loisti paperista valkoisuuttaan! Pohjilta sain kaavittua vaivaisen desin verran.
Murehdin tovin, mutta sitten päätin nousta epätoivon suosta luovuuden aallokkoon ja ratkaista ongelman tavalla tai toisella (kauppaan en vaan millään jaksanut enää raahautua). Hetken pähkäilyn jälkeen päädyin rikkomaan "taikinan" sekaan muutaman munan lisää. Ei siis ihan pannari, vaan ei täysin omelettikaan. Kohta uunissa paistui varsin herkullinen sekasikiö, joka katosi parempiin suihin alta aikayksikön.


Pannarihko munakas
1+ dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
6 munaa
200 g (kevyt)fetaa
1 suippopaprika
1 chili
2 kynttävalkosipulia
mustapippuria
Sekoita jauhot, munat ja maito. Rouhaise sekaan reilusti pippuria. Kaada komeus leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Pieni sipuli ja paprikat ja ripottele silppu murennetun fetan kera munaseokselle. Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes komeus hyytyy ja saa kauniin värin.

Jatkoin lopuksi luovuutta ja leikkarin lätyn piparimuotilla annospaloiksi. Välijämillä täytin oman vatsani, loput tarjosin muille.

perjantai 29. elokuuta 2008

Sunnuntairuokaa

Sunnuntai on synonyymi kiireettömyydelle. Tai näin ainakin allekirjoittaneen elämässä. Kiireettömyys on parin tunnin rauhaisia aamupaloja sängyssä, raukeita venytyksiä haukotusten säestäminä, rauhallisia päiväkävelyitä koiran kanssa ja loikomista olohuoneen paksulla matolla. Sunnuntait tarkoittavat myös verkkaisia kokkaushetkiä, jolloin tehdään monivaiheisia, tai ihan vaan rauhallista haudutusta vaativia ruokia, joita ei koskaan arkisin jaksaisi vääntää. Viime pyhänä Ketsuppilassa valmistui seuraavanmoinen mahantäyte.



Kiireetön lihapullapasta

lihapullat:
400 g naudanpaistijauhelihaa
2 munaa
0,5 dl kermaa
1 dl raastettua parmesania
1 dl silputtua tuoretta basilikaa
1 dl korppujauhoja
1 kynsi valkosipulia
1/2 punasipuli
mustapippuria

tomaattikastike:
1 tlk yrttimaustettua tomaattimurskaa
1 tlk chilimaustettua tomaattimurskaa
1 punasipuli
1 porkkana
1 kynsi valkosipulia
1-2 rkl vasikanfondia
1-2 rkl tummaa balsamicoa
5 laakerinlehteä
mustapippuria
(n. 1 dl vettä)
(sokeria)

Aloita lihapullista. Silppua sipulit ja basilika ja sekoita ne muiden aineiden kanssa. Anna levätä hetki ja pyörittele seos sitten pieniksi pulliksi. Ruskista pullat kevyesti kuumalla, kuivalla pannulla. Tee kastike pullien päälle. Ripottele pannulle, palleroiden päälle ja väleihin silputtu puna- ja valkosipuli sekä kuorittu ja raastettu porkkana. Anna olla hetki. Kaada tomaattikastikkeet hunnuksi ja mausta fondilla, balsamicolla ja pippurilla. Lisää joukkoon laakerinlehdet ja anna makujen pyöristyä miedolla lämmöllä vähintään puoli tuntia (mielummin tunnin verran). Pidennä valmista kastiketta tarvittaessa vedellä. Tarkista lopuksi maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa ja sokeria. Tarjoa keitetyn spagetin kera.



Ruokaan sopiva leffavinkki löytyy täältä (tämä siis kaikille niille, jotka haluavat nautiskella sunnuntain sohvaloikoilusta myös ruokailun aikana.)

tiistai 26. elokuuta 2008

Nam, kuinka terveellistä!

Jos ruoka on hyvää ja sen lisäksi vielä terveellistä, voidaan mielestäni sanoa, että ollaan asian ytimessä. Tämän sapuskan kanssa sinne päästiin, vaikken ihmeitä kokatessani odottanutkaan. ...Iski melkein pieni ylpeydenpoikanen, kun kanssaeläjä kauhoi haarukalla menemään keskittyneesti ja äänekkäästi maiskuttaen. Rakkautta on ruokkia lähimmäisensä!

Kuituvitamiiniherkkulautanen
(porkkanapihvejä, rusinakuskusta ja minttukastiketta)

pihvit:
2 prk kikherneitä
6 porkkanaa
2 munaa
0,5 dl korppujauhoja
1 valkosipulin kynsi
pieni pala tuoretta chiliä
suolaa
pippuria

Murskaa kikherneet huhmareella, perunasurvimella tai haarukalla karkeaksi mössöksi. Kuori ja raasta porkkanat. Silppua chili ja valkosipuli. Sekoita lopuksi kaikki aineet yhteen, anna levätä ja taputtele pihveiksi. Paista öljyssä pannulla tai uunissa 180 asteessa n. 20 minuuttia.

kuskus:
2 dl kuskusia
1,5 dl rusinoita
2 punasipulia
(suolaa)

Silppua punasipuli. Kaada silppu kuskusin kanssa kattilaan ja keitä kuskus-pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää lopuksi rusinat (ja halutessasi myös suolaa).

kastike:
3 dl maustamatonta jugua
puskallinen tuoretta minttua
suolaa

Revi minttu hienoksi ja sekoita jugun ja suolan kera. Jätä valumaan esim. suodatinpussiin, kunnes seos muuttunut jytkymmäksi.

Kokoa kaikista edellisistä lautasellesi kunnon keko ja herkuttele hyvällä omatunnolla.

Etelä-afrikkalaista Sörnäisistä!

Totta se on. Ensimmäinen (?) afrikkalainen ravinteli on vihdoin rantautunut Suomeen, Helsingin Sörnäisiin. Sapuska on hiukan tarkennettuna etelä-afrikkalaista, ja paikkaa kokeilleen ystävän mukaan oikein hyvää ja edukasta.

Itse ajattelin mennä maistelemaan uutukaisen antimia (toivottavasti) tämän viikon aikana. Raportoin sitten, kun saan suunnitelmani toteutettua!

Tässä vielä linkki ravitsemusliikkeen kotisivuille, olkaapa hyvät.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Vaivaton vatsantäyte

Helppo on sitten kivaa. Ja tässä tapauksessa myös makoisaa. Tällaisen simppeliyden ylistyksen pyöräyttää nopeasti vähän yllättävämmillekin vieraille. (Vaihtoehtoisesti voi myös syödä kaiken itse ja toipua sitten loppupäivän ajan ähkystä.) Mums!


Helppo lime-omenapiirakka

1 pkt valmista murotaikinaa
1 pkt (200 g) maustamatonta (ja vähärasvaista) tuorejuustoa
1 muna
1 limen mehu ja kuori
4 omenaa
n. 1 dl tomusokeria
1-2 tl vaniljasokeria
(rasvaa vuoan voiteluun)

Painele sulanut taikina viodeltuun piirakkavuokaan. Sekoita juusto, muna ja sokerit. Purista sekaan limen mehu ja raasta mukaan myös hedelmän kuori. Levitä seos piirakkapohjalle ja painele päälle kuoritut ja viipaloidut omenat. Jos haluat lopputuloksesta vähemmän kalpean, voit ripotella pinnalle fariinisokeria ennen paistamista. Kypsennä 200 asteessa n. 20 min.

tiistai 19. elokuuta 2008

Fenkolikoikeilu

Apinalan Ylimuuli rohkaisi taannoin kokeilemaan fenkolia, tuota itselleni toistaiseksi vieraahkoa vihreää. Niinpä nyt sitten kokeilin. En kylläkään silpunnut anisaromista salaattiin, vaan piilotin sen piirakkaan fetan syleiltäväksi.

Tein kokkauksesta tällä kertaa superkevytversion: maito oli rasvatonta, piirakkataikina ja juustot vähärasvaisia. Syöminen olikin normia miellyttävämpää, kun kitalakeen ei jäänyt inhaa rasvakerrosta. Sitä paitsi tätä herkkua jaksoi enempi kuin täysirasvaista!

Erityinen kunniamaininta täytyy tässä kohtaa antaa Kymppi-Maukkaiden Kevyt Piirakkataikinalle, joka miellytti paitsi vähärasvaisuudellaan, myös rukiisella maullaan. Ainoa pieni miinus aavistuksen kumisesta koostumuksesta, joka vaati valmiin piirakan leikkaajalta normaalia enemmän voimaa ja kärsivällisyyttä.


Feta-fenkolipiirakka

valmis piirakkataikina (400 g)
rasvaa vuoan voiteluun
1 fenkoli
1 vihreä omena
1/2 punasipuli
200 g fetaa
mustapippuria
4 munaa
1-2 dl maitoa

Painele sulanut piirakkataikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Lohko fenkoli ja punasipuli ohuiksi siipaleiksi, paloittele myös omena. Ripottele rehut taikinan päälle ja murenna perään fetajuusto. Rouhaise pinnalle mustapippuria. Sekoita munamaito neljästä munasta ja tarvittavasta maitotilkasta, mausta seos pippurilla. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia kunnes munaseos on hyytynyt ja saanut väriä.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Ihkaeka ruokahaastepostaus!

Puolen voikilon blogissa julistettiin jokin aika sitten elokuun ruokahaaste alkaneeksi. Aiheena kokkauskisailussa on tällä kertaa punajuuri, tuo suloisen makea keittiönsottaaja, jota on tässäkin köökissä jo kesän aikana ehditty pyöritellä. Viimeksi taisin siipaloida vulgaaria juurta pitsan päälle, päätinkin nyt pysyä hyväksi havaitulla roskaruokalinjalla. Siispä pidemmittä puheitta, sallikaa allekirjoittaneen esitellä: Ketsuppilan ihkaensimmäinen ruokahaaste!


Punajuuripurilainen kera kapriskastikkeen

Pihvit:
1 tlk kikherneitä
6 punajuurta
2 kynttä valkosipulia
3 munaa
1 dl korppujauhoja
mustapippuria
suolaa

Survo kikherneet mössöksi haarukalla tai vaikkapa perunasurvimella. Esikeitä punajuuria kuorineen n. 10 min. ja kuori sekä raasta hiukan jäähtyneet mollukat. Silppua valkosipulit. Yhdistä kaikki aineet ja anna korppujauhojen turvota hetki. Paista pannulla molemmin puolin tai uunissa 200 asteessa n. 15 min. (tai kunnes piffit pysyvät koossa).


Kapriskastike:
1 prk kermaviiliä
2-3 tl sinappia
iso purkki (n. 60 g) kapriksia

Sekoita aineet yhteen ja jätä soosi valumaan muiden kokkailujen ajaksi esim. suodatinpussin avulla. Sekoita välillä kevyesti.

Lisäksi:
hampurilaissämpylöitä
tammenlehväsalaattia
punasipulia
jalapenoja
savujuustoa

Paahda sämpylöiden sisäpintoja kuumalla pannulla, kunnes ne vähän rapsakoituvat. Kokoa purilainen fiiliksen mukaan ja nauti hyvällä halulla.