sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Mukavuudenhaluisen lime-pinjansiemenpiiras

Nobelin ansaitsisi se ihminen, joka tajusi valmistaikinoita pakastealtaisiin kärrätä. Allekirjoittaneen ainakin tekee onnelliseksi se, ettei tarvitse jauhojen kanssa kiireessä sotkea, samalla karsiutuu iso osa epäonnistumisen pelosta. Pohjan ollessa varma ja puolivalmis, voi ihminen keskittää kaiken tarmonsa ja luovuutensa täytteisiin (ja tietty syömiseen).

Tällä kertaa kumosin pakastemurotaikinalle kaikkea sellaista, mikä nälkäiselle kaupan hyllyiltä huuteli. Improksihan se siis toisin sanoen mänt. Ja täytyy kehaista, että luovuuden lopputulema ei jättänyt kylmäksi: pehmeää, makoisaa ja mielenkiintoista. Ainoan pienoisen miinuksen antaisin löysähköksi jääneestä koostumuksesta. Täyte valui vähän liikoja huolellisesta jäähdytyksestä huolimati. Olisikohan kenties toinen muna pitänyt homman kasassa...? Kertokaahan, jos kokeilette ja löydätte totuuden.


Vaniljainen lime-pinjansiemenpiirakka

1 pkt pakastemurotaikinaa
2 prk (kevyt)vaniljatuorejuustoa
1 prk (kevyt)creme fraichea
1 muna
2 rkl lime curdia
1 pss pinjansiemeniä

Taputtele pehmentynyt taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Levitä pohjan päälle lime curd. Sekoita keskenään tuorejuusto, creme fraiche ja muna. Levitä seos curdin päälle ja ripottele pinnalle pinjansiemenet. Paista 200 asteessa, kunnes taikina reunoilta kullertaa ja täyte osoittaa hyytymisen merkkejä. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.


12 kommenttia:

Nelle kirjoitti...

oi kun söpö :) Tosi talvisen rauhallinen ilme!

Ketsuppi kirjoitti...

Rauhallinen oli myös mun ilme parin viipaleen jälkeen. :) Herkut tekee onnelliseksi.

Nelle kirjoitti...

:) niinhän se on. Mutta nyt ruokahaaste on julkaistu - tulehan kurkkimaan! :)

Anna kirjoitti...

Mäkin haluan noin hyvän taidon improvisoida ruokakaupassa! Nam!

Toinen muna auttaa varmasti, ja jos löysän rakenteen huomaa vasta valmiissa piiraassa, on nopea pintapuolinen pakastus ruoanlaittajan paras ystävä, eiks niin :D

Ketsuppi kirjoitti...

No arvaa... Tässähän ei auttanut ees pakastus. :P Pidin komeutta ikkunalaudalla pakkasessa (sillain Mummo Ankka -tyyliin) vaikka kuinka kauan. Pintapuolisesti näytti hyytymisen merkkejä, mut leikattaessa osoittautui valuvaksi pirulaiseksi. Ensi kerralla en pihtaile munissa!

Pahalapsi kirjoitti...

Lime yhdistettynä pinjaan kuulostaa jännältä yhdistelmältä! Ite oon törmännyt pinjansiemeniä käytettävän vaan suolaisissa leivoksissa, joten tämä onkin ihan uutta :) Pitäisi itekkin kokeilla.

Ketsuppi kirjoitti...

Toimi kyllä! Ite oon jossain ruokaopuksissa tämänmoisiin aikojen saatossa törmännyt, ja nyt oli pakko itsekin sit soveltaa. :)

aleksi kirjoitti...

ne (kevyt) jutut voi olla myös syynä.. en luota niihin paistossa.

mutta muna joo, tai valkuaisvaahto voisi olla parempi, tulisi keveämpikin.

Sohvi kirjoitti...

Oijoi, tää näyttää aivan superherkulta! Enpäs olisi itse keksinyt yhdistää pinjansiemeniä ja limeä, mutta epäilemättä toimiva yhdistelmä. Lurps!

Ketsuppi kirjoitti...

Tää menee kyllä jossain vaiheessa jatkojalostukseen... Muuten jää vaivaamaan.

PartyFlickan kirjoitti...

Hei mistä sä oot hankkinut tota lime curdia?

Ketsuppi kirjoitti...

Aika monesta kaupasta saa nykyään, useimmissa ovat sijoittaneet hillohyllylle. Lime curdiin törmäsin viimeksi S-Marketissa (muistaakseni), tähän voi käyttää ihan hyvin myös Lemon curdia.