torstai 23. lokakuuta 2008

Cumplaños de papa! Ay, ay, ay!

Armas, vuosia täyttänyt isipappani koki yllätyksen eräänä syyskuisena viikonloppuna, kun perinteisen normisynttäriaterioinnin sijaan huusholli muuttui espanjalaishenkiseksi fiestatantereeksi. Ariva!
Tarjolla oli herkullisia sekä terveellisiä tortilloja, jälkiruokana suklaa-melonisalaattia. Nam. Lisäksi sekä juhlakalu, että juhlavieraat olivat pukeutuneet teeman vaatimalla tavalla. (Espanjaa oltais myös puhuttu, jos oltais osattu.) Ol haaskaa!

(Täytyy tässä myös näin yleisellä tasolla todeta, että teemajuhlat on maailman kivoimpia. Se on varmaan semmoinen suuri yhteenkuuluvaisuuden tunne, kun kaikki näyttävät yhtä tyhmiltä. Tai sitten se on se todellisuuspako, mikä saa ihmisen hyvälle tuulelle. Siis, kun saa leikkiä jotain ihan muuta tyyppiä kuin oikeasti on. Teemajuhlistahan saa helposti kehitettyä vaikkapa koko illan kestävän improvisaationäytelmän. Rajattomat mahdollisuudet ja paljon lystiä.)




Tuoresalsa

8 kypsää tomaattia
1 keltasipuli
1 chili
1/2 limen mehu
mustapippuria
suolaa

Leikkaa tomaateista kannat pois ja kuutio loput (pedanteimmat voivat halutessaan myös kaltata tomaatit, itse en jaksanut). Silppua sipuli ja chili. Sekoita kaikki aineet yhteen ja anna vetäytyä ennen tarjoilua.


Guacamole

4 isoa avocadoa
1 tomaatti
suolaa
pippuria
1 limen mehu
1 tl jauhettua korianteria

Kaiva avolihat kuoristaan ja muussaa mössöksi. Sekoita joukkoon limen mehu, jottei hedelmän malto tummu. Poista tomaatista kanta ja kuutioi se avokadon joukkoon. Mausta ja anna makujen tasaantua jääkaapissa.


Kana-paprikafyllinki

1 tissiä
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 vihreä paprika
chilijauhetta
paprikajauhetta
pippuria
suolaa
öljyä

Mausta kokonaiset kanantissit reilusti chili- ja paprikajauheella. Paista uuninpellillä 200 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes kanat ovat kypsiä. Suikaloi paprikat ja kuullota niitä pannulla pienessä määrässä öljyä. Mausta suolalla, pippurilla ja chilillä. Viipaloi tissit ja heitä viipaleet pannulle lämpenemään, kun paprikat ovat saaneet hiukan väriä.


Oheen

tortillalättyjä (lämmitettyinä)
punasipulia siivutettuna (raakaa tai paistettua)
jääsalaatin lehdyköitä
ranskankermaa

(Tässä kohtaa pitää muistuttaa, jotta tortillat kuuluu survoa niin täyteen herkkuja, että puolet sisällöstä tippuu rinnuksille ja sitten niitä pitää kaapia siitä lusikalla ja kirota, kun tuli laitettua niin vaalea paita päälle ja vielä sellainen, jonka saa pestä korkeintaan kolmessa kympissä.)


Suklaa-melonisalaatti

lohko vesimelonia
1/2-1 hunajameloni
1/2-1 verkkomeloni
1 levy tummaa suklaata
1/2 dl maitoa tai kermaa
reippaasti jauhettua chiliä

Pilko melonit. Sulata suklaa varovasti miedolla lämmöllä kattilassa. Notkista tilkalla maitoa tai kermaa. Mausta jauhetulla chilillä. Tarjoa, kun kastike on vielä lämmintä.

8 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Olen ymmärtänyt, et jos quaqamolen sekaan jättää avokadon kiven se ei tummu. Toimii ainakin tuoreen avokadon kanssa kun puolikkaan jättää jääkaappiin.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno juhlaidea ja tosi hauskat nuo tekoviikset:D! Isä oli varmaan iloinen juhlista!

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää ja kuulostaa niin hullun hyvältä, ettei sanat riitä! Lääh!

Anonyymi kirjoitti...

Just tuossa mietin, että viikonloppuna on saatava jotain texmex-viritteisiä herkkuja, ja nyt sitten lätkäisit nämä silmieni eteen :D nam! Ja teemajuhlat on aina kivoja!

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy sanoa, että oli kiva saada kerrankin kunnon pensselit näiden maitohaiventen päälle ja tuntea olevansa kunnon El Toro!

Ketsuppi kirjoitti...

Tiia: Näin ne väittävät. Vielä, kun tietäisi, mihin moinen perustuu? Mystistä...

Rossana: Isä oli tosiaankin iloinen. :) Ja ennen kaikkea yllättynyt. Hihii.

Mari: Hyvän lisäksi sapuska oli myös superterveellistä. Ei huono yhdistelmä. ;)

Sanna: Ite aloin miettiä jo seuraavien teemabileiden aihetta. Vaikka joku vuosiluku, väri tai vaikka lempieläin?

Jaakko: Ainahan soot toro.

Merituuli kirjoitti...

kylläpäs kuulostaa hauskalta. (miten mulla on tämä postaus jäänyt huomaamatta). musta on ihan älyttömän hauska esittää hetken jotain muuta kuin on. vai esittääkö sitä jotain toiveminää? ;D ja herkkujen kera - täydellistä!

Ketsuppi kirjoitti...

Just näin! Ja juhlakausihan näillä näppäimillä alkamassa, joten nyt vaan kaikenmaailman spesiaalikekkereitä järkkäilemään. ;) Toiveminä on sitä paitsi ihan loistava teema!