sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Garfield and friends

Postailu on hetkeksi tauonnut hektisestä normielämästä johtuen. Alkava viikko lienee jo aavistuksen verran leppoisampi, joten uskallan melkein luvata tänne tuolloin ilmestyvän erinäisiä sieni- sekä kurmitsareseptejä. Kuvat kuumottavat jo kamerassa (ja reseptit pitkin keittiötä lojuvilla muistilappusilla).
Niitä odotellessa kuitenkin hiukan hitaiden päivien herkkua. Välillä nimittäin käy niin, että ihmisparka herää sunnuntaihin turvonneena ja väsyneenä ja kalpeana (hassu ilmiö, mistä lie johtuu...). Noina hetkinä päässä jomottaa tumtumtum ja mieli halajaa tuhtia ja täyttävää, jotta toipuisi. Viimeksi, kun sellainen sunnuntai valkeni, pakersin seuraavan lahjan vatsalleni.

Synnikäs sunnuntailasagne

400 g paistijauhelihaa
2 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa
1 chili
2 punasipulia
3 kynttä valkosipulia
1 rs tuoreita herkkusieniä
1/2 prk (n. 150 g) aurinkuivattuja tomskuja
1 rkl tummaa balsamicoa
1 tl sokeria
muutama rouhaisu mustapippuria
1 laakerinlehteä
1 liemikuutio
1/2 tl kanelia
1 ps mozzarellaraastetta
muutama lasagnelevy

Pieni sipulit ja chili. Ruskista jauheliha kevyesti pannulla ja heitä sekaan pienimäsi vihaiset ja kuullota niitä tovi. Silppua myös aurinkokuivatut ja lisää silppu pannulle. Kaada päälle tomaattimurskat ja mausteet. Pieni herkkusienet ja kumoa palat tomaattimössön päälle. Anna hautua miedolla lämmöllä vähintään puolisen tuntia.
Voitele uunivuoka ja kokoa siihen vuorotelle tomaattikastiketta ja lasagnelevyjä. Ripottele pariin väliin aavistus juustoraastetta. Pane ylimmäksi lasagnelevykerros ja kuorruta se juustoraasteella
Paista 200 asteessa n. puoli tuntia. Jos juusto innostuu ruskettumaan liikoja, peitä vuoka foliolla.
Tarjoa oheen vihreää salaattia, jotteivat syöjät mene täysin tukkoon.


En osaa erityisemmin arvostaa juustokastiketta (limaista, epäilyttävää sotkua). Siksipä en sitä tälläkään kertaa lasagneni kuorrutteeksi vääntänyt, vaikka se tähän lajikkeeseen mitä ilmeisimmin kuuluukin. Pahoittelut siis kaikille ko. soosin ystäville.

3 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Minäkään en jaksa juuri noita juustosooseja väsätä, palaa aina pohjaan... Puolikiloisten keittiöstä taisin joskus lukaista vinkin, että kätsä juustosoosi-wannabe syntuu sekoittamalla ranskankermaa ja juustoraastetta. Toimii erinomaisesti ja raknnekin on ihan kiva.

Ketsuppi kirjoitti...

Se kuulostaa jo syötävältä. Vissiin vähän tymäkämpi koostumus, eikä sellainen limainen löllö.
Kiitti vinkistä! Voisin melkein koklata. :)

Normijuustokastikkeella ei muuten taida olla ihan kauheasti faneja... Vai olenkohan törmännyt vaan valtavirrasta poikkeaviin ihmisiin?

Jaakko kirjoitti...

Mun mielestä se juustosoossi on ihan ykkönen lasagnessa. Niin se vaan on.