Herkkuaaria

Ennen oli lumisemmat talvet ja lämpimämmät kesät. Ennen oli yhteisöllisyyttä ja huolehtimista ja suloisempia koiranpentuja ja enemmän käpylehmiä. Ennen oli jäätelöannoksia.

Lapsena kesän (sateisenkin) kruunasi pikkukaupungin pikkukahvilasta ostettu jäätelöannos. Omani oli useimmiten Mansikkapingviini: jalalliseen lasimaljaan kasatut vanilja- ja mansikkajäätelöpallot, mansikkahillo, kermavaahto ja nonparellit. Nam. Komeus oli koristelut pingviinimuovilätkällä sekä paperivarjolla. Hauskinta oli kauhaista vaniljajäätelöä ja kermistä samaan lusikalliseen. Suuhun sujautettuna lusikassa yhteinäiseltä näyttänyt kama yllätti kitalaen: kermavaahto tuntui melkein lämpimältä jäätelön kylmyyden ohella.

Jossain vaiheessa lopputeini-ikää jäätelöannoksia ei enää ajatellut tai kaivannut. Unohtuivat vuosiksi. Kunnes tässä eräänä päivänä alkoi sattumalta muistelo, jonka seuraukset olivat suorastaan väistämättömät: vuosien vajaus olisi korvattava!

Kun mikään ei riitä (Levottomat annokset)

paria eri jädeä palloiksi pyöriteltyinä
valmiskermavaahtoa (tätä ällömakeaa kamaa tuskin voi muuhun käyttää?)
paria eri jälkkärikastiketta (meillä laku ja suklaa)
nonparelleja (niitä saa nykyään eri muotoisina, hurraa kehitys)
cocktail-kirsikoita (pahoja? kyllä. mutta kuuluvat asiaan)

Lado herkut maljaan ja lusikoi suuhusi, kunnes totaalinen ähky yllättää (itse en pystyin syömään seuraavan kerran seuraavana päivänä kahden aikaan).