Aamarihaaste

Peruspöperön Virpi heitti jokin aikaa sitten Ketsuppilaan aamupalahaasteen. Pakkohan siihen oli tarttua, vaikka en perussaamattomana (nojoo, todenmukaisempi sana lienee kiireinen) ihmisenä kovin sähäkkä ollutkaan. Parempi kuitenkin myöhään, eikö...?

Haasteen speksit ovat seuraavat:

• kerro tyypillisestä aamupalastasi

• lisää vähintään kolme aamuihisi liittyvää kuvaa

• voit myös kertoa esimerkiksi mieleenpainuvimman aamiaisesi ikinä, mitä et ainakaan halua löytää aamupalapöydästäsi jne...

• haasta kolme ihmistä kertomaan heidän aamuistaan

En ole tippaakaan aamuihminen. Tai ainakin arkiaamut ovat mielestäni suoraan sanottuna perseestä (etenkin pimeinä vuodenaikoina = melkein vuoden ympäri). Koska heräämisen jälkeinen aika on allekirjoittaneelle pelkkää selviytymistä sekunnista seuraavaan, en millään pysty kokoamaan itseäni aamupalakokkailuun. Syönkin aamupalani tyypillisesti vasta töissä saatuani silmäni edes vähän auki. Samalla, kun kauhon apetta napaan, puran meililaatikon ja yritän organisoida päivän hommat päässäni (arkisin kuuluu tehdä montaa asiaa samaa aikaa, muuten ei oo ansainnut viikonloppuja).

Aamupalani on (melkein) aina jotain lusikoitava ja helposti nieltävää. En yksinkertaisesti jaksa / viitsi syödä mitään liian pureskeltavaa, koska kapasiteettini ei sellaiseen monimutkaisuuteen aamuisin veny. Lusikoitava sapuska vaihtelee kausittain, arkisin se on kuitenkin useimmiten kaurapuuroa tai rahka-ananassotkua. Kyytipoikana toimii iso lasi vettä ja kuppi tummapaahtoista, mustaa kahvia.


Viikonloppuisin elämä on aamusta iltaan miljoona kertaa ma-pe-akselia helpompaa. On aivan järjettömän ihanaa antaa pään ja kropan herätä omaan tahtiinsa ja loikoa sängyssä laiskana pitkälle aamupäivään. Aamupalatraditioni viikonloppuaamujen osalta onkin sovitettu edellämainittuun.


Syömme viikonloppuisin aamupalan kanssaeläjän kera useimmiten sängyssä. Herkut kasataan yöpöydille ja nautiskellaan Hesarin sivujen kahistessa. Se, joka on pirteämpi (tai parempi ihminen muuten vaan) nousee laakaamaan tarjottimenpäälliset.

Myös viikonloppuaamarit vaihtelevat kausittain: on mannapuuro-mehukeittokausia, muro-mansikkahillokausia, paahtoleipäkausia ja hedelmäsalaattikausia. Välillä surautellaan smoothieta, toisinaan paistetaan munia papujen kera. Tällä hetkellä itselläni on menossa mysli-maustamaton jugu -kausi, kuvausaamuna sekoitin herkun sekaan myös kourallisen auringonkukansiemeniä.

Aamupalan kanssa on saatava hyvää kaffetta. Kahden hengen kuumat kupilliset syntyvät näppärästi pressopannun avulla (jos poroja eksyy vähän sekaan, tulee kahvista vaan parempaa). Viikonloppuisin kahvi kaadetaan erityisiin viikonloppumukeihin (kuvassa), joihin emme arkisin kajoa. Pikkujuttu, joka lisää viikonloppuaamujen erityisyyden tunnetta.

(Tässon siis kahden ihmisen eväkset, ihan näin isoon en yksinäni pysty.)

Siinäpä se omalta osaltani. Postausta kirjoittaessani aloin pohtia, voiko muroja (siis maissihiutaleita) tehdä itse? Onko joku koklannut ja jos, niin miten (ja miten meni)?

Aamupala-asioista avautumaan haastan Korianterin Liinan, Nellen Siskojen köökistä sekä Uneliaan Annan. Kiitos ja anteeksi.

Tuorehernari. Ah!

Erimoisiin tuorehernariresepteihin on ollut kohtuullisen vaikea olla törmäämättä viimeisen vuoden, puolentoista aikana. Herneiden ylimpänä fanina en trendistä valita, jostain syystä en ole kuitenkaan tätä ennen tajunnut moista soppaa laittaa. Viime viikolla into iski kuitenkin jo aamusta, joten töistä kotiuduttuani panin kokaten. Ihanan helppoa ja herkullista oli tämä -ja yllättävän täyttävää myös. Ei varppina vika kerta.

Hernesosekeitto kera mintun

400 g pakasteherneitä
vettä
sipuli
oliiviöljyä
pippuria
1 puska silputtua minttua
1 (kana)liemikuutio
1 prk (kevyt)ruokakermaa
100 g maustamatonta(kevyt)tuorejuustoa

Kumoa jäiset herneer kattilaan ja kaada päälle vettä sen verran, eetä vedenpinta jää vihreiden alle. Kuumenna kiehuvaksi. Kuutioi sipuli ja kuullota tilkassa oliiviöljyä (älä ruskista!). Heitä kuullotetut kattilaan kanaliemikuution kera, ripauta perään pippuria. Anna kiehua kymmenisen minuuttia, viskaa yrttisilppu kattilaan ja aja seos soseeksi. Kaada soseutuksen aikana joukkoon juusto ja kerma. Kuumenna tarvittaessa soseutuksen jälkeen.

Kuva ei kerro todellisuudesta sanaakaan, oikeasti tämä oli keväisen vihreää ja kermaisen pehmeää, nam.

Hyvää mahalle: ohra-tofu-kasvispaistos

Ikinä en oo ennen ohraa veivannut (paitsi puuroon), nyt meni sitten neitsyys tässäkin asiassa. Innoittajana oli Jokapäiväisen leivän ohrattoylistys, jonka ohella lähtökohtana oli kokata jotain terveellistä, nopsaa ja edes vähän värikästä. Hyvä arkiruoka tämä, tai ainakin itse olin oikein tyytyväinen.

Ohra-tofu-kasvispaistos sekä peri-kermissoosi

2,5 dl ohrasuurimoita pakkauksen ohjeen mukaan kypsennettyinä
1 punainen paprika kuutioina
1 punasipuli ohuina lohkoina
1 pkt marinoitua tofua kuutioina (ahkerat voivat marinoida itse)
1 rs tuoreita herkkusieniä ronskisi paloiteltuina
1 puska persiljaa silputtuna
suolaa
pippuria
oliiviöljyä

1 prk (kevyt)kermaviiliä
1 tl Nomun peri-periä (voi korvata esim. caynnellä ja valkosibbellä)
ripaus sokeria

Sekoita ensin soosi maustumaan. Mausta kermaviili ja nostele lusikalla sekaisin. Pane purkki jääkkäriin vetäytymään.

Kuumenna pannu ja pyörittele siinä ensin paprikaa ja sibbeä. Lisää kotvan kuluttua sienet ja tofu. Anna sienten hiukan sihistä ja kaadat loput aineet sekaan paitsi persiljaa ei vielä kande. Kuumenna sapuska kunnolla ja lisää sitten vika (siis pyllyheinä, hihihihihi). Tarjoa kermaviilikastin kera.

Ravintolakokemus, jonka olisi voinut jättää väliin

Tämmöisiä tekstejä on inha kirjoittaa. Ei halua olla ilkeä, mutta kun ei pahemmin voi hyvääkään sanoa. Sitä paitsi en soisi muiden tuhlaavan elämästään yli kolmea tuntia odotteluun, säätöön ja keskinkertaiseen sapuskaan...

Viime lauantain piti huipentua mukavaan ravinteliruokailuun vanhojen ystävien kera. Kohteeksi valittiin summan mutikassa vastauusittu Vespa Helsingin keskustassa. Koko seurueella kun oli paikasta hyviä kokemuksia remppaa edeltäneeltä ajalta. Eivät saaneet jatkoa. Ne hyvät kokemukset nimittäin.

Ruokailimme Vespan kellarissa, Trattoriassa. Palvelu oli alusta asti hidasta. Vettä ei tuotu viinin kanssa automaattisesti, vaan sitä piti erikseen pyytää. Ja kun vesipullo viimein tuotiin, saatiin lasit täyttää itse.

Alkupaloissa kesti reilusti yli puoli tuntia. Kaksi seurueesta valitsi antipasto-pöydän, joka oli alkuillasta vielä hyvä. Yhdelle tuotiin etanat, toiselle brucshettat. Edelliset olivat maukkaat, jälkimmäiset kuulemma kuivia.

Pääruokien tulo kesti kolmisen varttia. Tässä vaiheessa täytyy myös mainita, ettei paikka ole kasvissyöjän unelma -vegevaihtoedot olivat pitsa tai pinaattilasagne (jälkimmäinen yläkerran listalta ja siis Trattorian listan ulkopuolelta). Oma pääruokani, meribassi voi-valkoviinisoosissa, herätti hilpeyttä koko seurueessa. Ulkonäkö kun oli lainattu suoraan huoltoasemalta: kalafileen ja riisiläjän kylkeen oli lykätty parsa- ja kukkakaalin nuput sekä puoliksi leikattu kirsikkatomaatti. Persilja vaan puuttui.
Kala oli niin kuivakkaa, ettei edes lautasen ääriä myöten lainehtinut kastike riittänyt sitä kosteuttamaan. Risotto oli ok, ei kuitenkaan tajuntaa räjäyttävää. Yllättäen juuri kaalikukkaset olivat annoksen parhaat osat... Kympin annoksena ruoka olisi ollut ookoo, yli kahdenkympin sapuskalta olisi voinut odottaa enempi.
Kaksi seurueesta söi carbonaraa, joka oli kuulemma maistuvaa. Kasvissyöjän sapuska, pinaattilasagne, muistutti kovasti einestä.

Tyhjentyneet juomalasit eivät herättäneet tarjoilijoiden huomiota. Asiakkaan tehtävä oli yrittää herättää tarjoilijan huomio saadakseen kuppinsa täytettyä. Meitä "palveli" illan aikana kolme eri tarjoilijaa.

Jälkiruoat tilatessamme ennakoimme mahdollista pitkää odotusta ja pyysimme samalla laskun. Yksi seurueesta tilasi jälkiruoan sijaan kermalikööriä. Kermalikööri tuotiin melkein heti, jälkiruokia saimme (taas) odottaa. Kun puoli tuntia oli kulunut, kysyimme jälkkäreidemme perään (tässä vaiheessa kermaliköörilasi oli tyhjä). Välinpitämättömän oloinen tarjoilija sanoi tiedustelevansa tilannetta keittiöstä. Kun oli kulunut kymmenisen minuuttia, pysäytimme tarjoilijan uudestaan ja sanoimme ottavamme jälkiruokien sijaan mieluummin laskun. Tarjoilija lähti ja palasi parin minuutin kuluttua jälkiruokien kera. Neiti kertoi, että "nämä nyt olivat valmiina ja että talo tarjoaisi". Myönnyimme ja pyysimme laskua kolmatta kertaa. Makeat olivat ok, etenkin tiramisu oli mehevää.

Ei varmaan tule yllätyksenä, ettei laskua kuulunut. Pyysimme sitä neljännen kerran ja odotimme taas. Kohta tarjoilija tuli kynän ja paperin kanssa kysymään, mitä olimme syöneet ja juoneet. Ensimmäinen tarjoilijamme oli kuulemma lähtenyt kotiin sairastamaan.
Jos kokemus olisi ollut tähän asti miellyttävä, ei tilanne olisi ehkä ollut niin tragikoominen, mutta tässä vaiheessa en ihan oikeasti tiennyt, pitäisikö itkeä tai nauraa... Luettelimme sapuskojamme ja sanoimme, että haluaisimme ihan oikeasti jo lähteä. Tästä tarjoilija ilmeisesti hermostui (?) ja ilmoitti pyytävänsä kollegansa paikalle. Muutaman hetken kuluttua toinen tarjoilija saapuikin paikalla huomattavasti asiallisemmin käyttäytyen. Hän kertoi, että talo tarjoaisi ruoat, mutta viineistä hänen pitäisi laskuttaa.
Laskua odottaessamme vieruspöydästä kyseltiin, mikä meillä oli mennyt pieleen. He itse olivat olleet ravintolassa jo kaksi tuntia ja syöneet vasta alkupalat (jotka olivat itse hakeneet antipasto-pöydästä). Kärsivällistä porukkaa, sano...

Lopuksi täytyy vielä kertoa, että viimeisen tunnin aikana vesikannua ei täytetty eikä laseissamme ollut muutakaan juomaa. Viereisiä, tyhjentyneitä pöytiä ei siivottu, eikä tarjoilija käynyt kertaakaan kysymässä ruoan maistuvuutta.

Se, että ravintola tarjosi ruoat, ei lopulta pelastanut mitään. Paha mieli oli jo. Leppoisaksi tarkoitettiin se ilta, mutta toisin kävi. Vapaa-aikaa on rajoitettu määrä, eikä sitä tosiaan haluaisi tuhlata jankkaamiseen ja odotteluun. Ainakaan minä en halua.

Kaapintyhjennyspaprikat

Riisi ja pasta ovat semmoisia pirulaisia, että niitä tulee aina keitettyä vahingossa vähän liikaa kastikkeen määrään nähden. Täytyy tunnustaa, että liian usein jämähiilarit unohtuvat muovirasioihin jääkaapin perälle ja päätyvät sieltä jossain vaiheessa roskiin. Ehkä typerintä ikinä antaa ruoan haaskautua, mutta minkäs teet, epätäydekäs on ihminen. Kuitenkin männä viikolla, kun kuulin yksinäisten ylijäämäriisien vienon huudon jääkkärin perukoilta, päätin ottaa uuden kasvuaskeleen kohti perimmäistä marttautta ja kunnollisuutta. Kipaisin kauppaan, myllersin kuivakaappia ja päästin sisäisen improkokkini valloilleen.

Feta-pinaattipaprikat

3 punaista paprikaa
300 g pakastepinaattia
1 pieni chili
1 iso valkosibben kynsi
n. 1 dl keitettyä riisiä
200 g (kevyt)fetaa
n. 1 dl tummaa soijarouhetta
reilusti mustapippuria
ripaus kanelia

Halkaise pestyt paprikat pitkittäissuunnassa ja siivoa niiden sisustat. Silppua chili ja valkosipuli, ja sekoita silpun joukkoon hiukan sulanut (/sulatettu) pinaatti, riisi, mausteet ja soijarouhe. Soijarouhetta ei taritse erikseen turvottaa, sillä se imee kypsennyksen aikana kosteutta täytteistä ja paprikoista. Murenna lopuksi seoksen joukkoon feta ja jaa mössö paprikanpuolikkaiden täytteeksi. Paista 200 asteisessa uunissa, kunnes täyte ja paprikan reunat saavat väriä. Herkuttele (her, her).

Henkisesti keski-ikäinen tekee lasagnea ilman pastaa. Tavallaan.

Sillä lailla olen keski-ikäiseksi mennyt, että jaksan innostua erinäisistä bonuskorteista ja niiden kylkiäisinä tulevista kanta-asiakaslehdistä. Tavallaan noloa, mutta oikeastaan ei. Toiset tykkää äideistä, toiset tyttäristä -jotkut mukajournalistisista mainoslehdistä.
Tämän alkuavautumisen jälkeen päästäänkin sitten varsinaiseen asiaan. Nimittäin. S-ryhmän kantislehden, Yhteishyvän välissä tuleva ruokaliite on ältsinmieltsin hyvä arkiruokaopus. Sivuille listatut ruoat ovat nopeita, simppeleitä sekä maukkaan oloisia. Aina vähän inspiroituu ihminen.
Maaliskuisesta sapuskaläpyskästä tajuntaani porautui ensimmäisenä välimeren munakoisorullat. Ohjeesta innostuneena kipaisin ruokakauppaan, mutta laiskistuin matkalla takaisin. Kunnianhimoinen askarteluhetkisuunnitelma supistui asioiden pinoamiseksi uunivuokaan eikä aineksillakaan ollut loppujen lopuksi mitään tekemistä alkuperäisessä reseptissä mainittujen kanssa. (Ei kai se ole niin justiinsa.) Hyvä kuitenkin tuli ja maha oli onnelllinen.

Musange eli lasagne munakoisosta

2 keskikokoista munakoisoa
1 prk kuorittuja tomaatteja
1 rs tuoreita herkkusieniä
2 kynttä valkosipulia
1 punasipuli
kourallinen kalamata-oliiveja
1 pkt (kevyt)mozzarellaa
loraus tummaa balsamicoa
luraus öljyä (itse käytin jämiä aur.kuivattujen tomaattien purkin pohjalta)
reilusti mustapippuria

Viipaloi munakoisot pitkittäin ohuiksi siivuiksi. Ripottele viipaleille reilusti suolaa ja jätä hikoilemaan. Pilko koisojen levätessä herkkusienet ja sipulit. Pyöräytä molempia pikaisesti pannulla ja kaada päälle tomaatit. Mausta pippurilla ja balsamicolla. Pyyhi koisojen pinnalta ylimääräinen suola. Pinoa uunivuokaan vuorotellen viipaleita ja soosia. Levitä päällimmäiseksi kerrokseksi viipaloitua mozzarellaa. Paista komeutta 200 asteessa, kunnes juusto kullertuu ja munakoisot pehmenevät helposti lähestyttäviksi. Tarjoa esimerkiksi tuoreen leivän kera.

Mukavuudenhaluisen lime-pinjansiemenpiiras

Nobelin ansaitsisi se ihminen, joka tajusi valmistaikinoita pakastealtaisiin kärrätä. Allekirjoittaneen ainakin tekee onnelliseksi se, ettei tarvitse jauhojen kanssa kiireessä sotkea, samalla karsiutuu iso osa epäonnistumisen pelosta. Pohjan ollessa varma ja puolivalmis, voi ihminen keskittää kaiken tarmonsa ja luovuutensa täytteisiin (ja tietty syömiseen).

Tällä kertaa kumosin pakastemurotaikinalle kaikkea sellaista, mikä nälkäiselle kaupan hyllyiltä huuteli. Improksihan se siis toisin sanoen mänt. Ja täytyy kehaista, että luovuuden lopputulema ei jättänyt kylmäksi: pehmeää, makoisaa ja mielenkiintoista. Ainoan pienoisen miinuksen antaisin löysähköksi jääneestä koostumuksesta. Täyte valui vähän liikoja huolellisesta jäähdytyksestä huolimati. Olisikohan kenties toinen muna pitänyt homman kasassa...? Kertokaahan, jos kokeilette ja löydätte totuuden.

Vaniljainen lime-pinjansiemenpiirakka

1 pkt pakastemurotaikinaa
2 prk (kevyt)vaniljatuorejuustoa
1 prk (kevyt)creme fraichea
1 muna
2 rkl lime curdia
1 pss pinjansiemeniä

Taputtele pehmentynyt taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Levitä pohjan päälle lime curd. Sekoita keskenään tuorejuusto, creme fraiche ja muna. Levitä seos curdin päälle ja ripottele pinnalle pinjansiemenet. Paista 200 asteessa, kunnes taikina reunoilta kullertaa ja täyte osoittaa hyytymisen merkkejä. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.