Kanttarelli, karvarousku... Kärpässienen sentään tunnistin.

Kenellä kaikilla on semmoinen työkaveri, joka vie metsään ja paikantaa kanttarellit ja päälle muutaman karvarouskun ja luovuttaa ne vielä lopuksi avuttoman osaamattomalle tyypille, joka on löytänyt koko saaliista korkeintaan yhden? Ei varmaan monella, mutta minullapa on (lälläslää). Tämä tapahtui viime viikolla Sipoossa (tai siis onkohan se nyt sitten Helsinkiä nykyään) ja kyseinen sieniretki vei lajissaan allekirjoittaneen neitsyyden. Toista reissua varten opettelen seuraavat asiat:

1. sienien tunnistaminen
2. sienien löytäminen

Sitten ollaan jo vahvoilla.




Sen kunniaksi, että olen taas menettänyt yhden vahvuuden mäenookoskaan -pelissä, osallistun myös elokuun ruokahaasteeseen. Viime tinka paras tinka, vai mitä?

Lentävä lautanen

Sipoolais-helsinkiläinen metsäsienisotku peruna-palsternakkapyreen kera

Pottu-palsternakkasurve:
n. 600 g perunaa
200 g palsternakkaa
suolaa (reilusti)

Kuori ja pilko potut ja nakat. Keitä pehmeiksi, kaada vesi veks ja muussaa komeus survimella tai haarukalla. Mausta reilulla suolalla.

Metsäsienikastike:
kanttarelleja (niin monta kuin löytyy)
muutama karvarousku
kevätsipuli varsineen
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
pieni liraus kasvisfondia

Ryöppää putsattuja rouskuja kymmenisen minuuttia. Huuhtele. Pilko ja putsaa kantsut, silppua sipuli. Paista kaikkia edellisiä oliiviöljyssä, kunnes neste on haihtunut. Mausta ja kaada päälle kerma ja fondi. Kuumenna ja pistele poskeen.

Haasteellinen mammainpäiväpiknik

Ihana äitini kärrättiin viime sunnuntaina piknikille syötettäväksi ja juotettavaksi lähiomaisten toimesta. Paikaksi valittiin ahainaniinkaunis Vanhankaupunginkoski ja varusteina oli eväksien lisäksi ruutuliina sekä pullollinen kuohuvaa. Sää oli aurinkoinen, mutta haastavan tuulinen: jopa täydet skumppalasit sekä painava, kokonainen täysjyväleipä meinasivat lähteä puuskien mukaan. Vaan eipä siinä silti valittamista, kun mahansa sai täyteen ja seura oli loistavaa.

Ei sitä eväspöytää nyt tällä kertaa kauniimmaksi saanut. Liina sentään.

Ape valittiin peruspiknikehtojen mukaan, sapuskan piti olla helposti kuljetettavaa ja vaivattomasti ilman veistä suuhun kauhottavaa. Mamman makunystyröitä ei myöskään saanut unohtaa, äitienpäiväänhän kuuluu olennaisena osana onnellinen herkuttelu.

Retkieväitä laakatessani pari yksinäistä aivosolua onnistuivat törmäämään yhteen kumisevassa pääkopassani. Sillä hetkellä tajusin, että ehdin vihdoin viimein ottamaan osaa ruokahaasteeseen! Siispä reseptiä alla, haaste Pastanjauhajissa. Se on täytetty.

Feta-parsa-perunasalaatti

nippu tuoretta parsaa
n. 700 g uusia perunoita
nippu kevätsipulia
1 pkt fetaa (eikä mitään rasvattomia sitten!)
luraus oliiviöljyä
liraus vaaleaa balsamicoa
1/2 sitruunan mehu
pippuria

Pese ja keitä potut, pilko ronskeiksi paloiksi ja jätä jäähtymään. Nipsaise parsoista puiseva tynkä varresta ja kuori varret tarvittaessa (norjia ja kauniin vihreitä ei tartte). Keitä parsat nopeasti kevyesti suolatussa vedessä ja pilko kukin varsi muutamaan osaan. Kuutioi feta, silppua sipuli ja kumoa ne samaan kulhoon jäähtyneiden perunoiden ja parsaloiden kanssa. Mausta komeus. Jos käytössäsi on kannellinen kulho (Tupperin vaaralla on näpsäköitä moisia), sulje kulhon kansi ja käännä varovasti ympäri pariin kertaan. Ja pim, salaatti on valmis nautittavaksi!


Kapris-persiljalihapullat

600 g naudan luomujauhelihaa
1 prk kapriksia
puska persiljaa
1 punasipuli
2 luomumunaa
1 dl korppujauhoja
reilusti pippuria

Silppua sipuli ja persilja. Sekoita kaikki aineet huolellisesti ja jätä taikina hetkeksi seisomaan. Pyörittele pienehköiksi pulliksi (suupalan kokoinen on pique niquella hyvä) ja paista 200 asteessa, kunnes pullat ovat kauniin ruskeita.


Pesto-kermaviilisoosi

1 pieni prk vihreää pestoa
1 prk kermaviiliä

Sekoita aineet. Tarjoa lihapullien kera.
Toim. huom: Käytin itse tällä kertaa vähärasvaista kermaviiliä, joka ei jostain syystä millään tahtonut sekoittua peston öljyyn. Koska en ole kemistiä nähnytkään, suosittelen vaan simppelisti välttämään vähärasvaisia asioita tässä yhteydessä.

Jälkkäriksi mansikoita sekä pehmoisia mustikka-valkosuklaaleivoksia a'la Stocka

Aamarihaaste

Peruspöperön Virpi heitti jokin aikaa sitten Ketsuppilaan aamupalahaasteen. Pakkohan siihen oli tarttua, vaikka en perussaamattomana (nojoo, todenmukaisempi sana lienee kiireinen) ihmisenä kovin sähäkkä ollutkaan. Parempi kuitenkin myöhään, eikö...?

Haasteen speksit ovat seuraavat:

• kerro tyypillisestä aamupalastasi

• lisää vähintään kolme aamuihisi liittyvää kuvaa

• voit myös kertoa esimerkiksi mieleenpainuvimman aamiaisesi ikinä, mitä et ainakaan halua löytää aamupalapöydästäsi jne...

• haasta kolme ihmistä kertomaan heidän aamuistaan

En ole tippaakaan aamuihminen. Tai ainakin arkiaamut ovat mielestäni suoraan sanottuna perseestä (etenkin pimeinä vuodenaikoina = melkein vuoden ympäri). Koska heräämisen jälkeinen aika on allekirjoittaneelle pelkkää selviytymistä sekunnista seuraavaan, en millään pysty kokoamaan itseäni aamupalakokkailuun. Syönkin aamupalani tyypillisesti vasta töissä saatuani silmäni edes vähän auki. Samalla, kun kauhon apetta napaan, puran meililaatikon ja yritän organisoida päivän hommat päässäni (arkisin kuuluu tehdä montaa asiaa samaa aikaa, muuten ei oo ansainnut viikonloppuja).

Aamupalani on (melkein) aina jotain lusikoitava ja helposti nieltävää. En yksinkertaisesti jaksa / viitsi syödä mitään liian pureskeltavaa, koska kapasiteettini ei sellaiseen monimutkaisuuteen aamuisin veny. Lusikoitava sapuska vaihtelee kausittain, arkisin se on kuitenkin useimmiten kaurapuuroa tai rahka-ananassotkua. Kyytipoikana toimii iso lasi vettä ja kuppi tummapaahtoista, mustaa kahvia.


Viikonloppuisin elämä on aamusta iltaan miljoona kertaa ma-pe-akselia helpompaa. On aivan järjettömän ihanaa antaa pään ja kropan herätä omaan tahtiinsa ja loikoa sängyssä laiskana pitkälle aamupäivään. Aamupalatraditioni viikonloppuaamujen osalta onkin sovitettu edellämainittuun.


Syömme viikonloppuisin aamupalan kanssaeläjän kera useimmiten sängyssä. Herkut kasataan yöpöydille ja nautiskellaan Hesarin sivujen kahistessa. Se, joka on pirteämpi (tai parempi ihminen muuten vaan) nousee laakaamaan tarjottimenpäälliset.

Myös viikonloppuaamarit vaihtelevat kausittain: on mannapuuro-mehukeittokausia, muro-mansikkahillokausia, paahtoleipäkausia ja hedelmäsalaattikausia. Välillä surautellaan smoothieta, toisinaan paistetaan munia papujen kera. Tällä hetkellä itselläni on menossa mysli-maustamaton jugu -kausi, kuvausaamuna sekoitin herkun sekaan myös kourallisen auringonkukansiemeniä.

Aamupalan kanssa on saatava hyvää kaffetta. Kahden hengen kuumat kupilliset syntyvät näppärästi pressopannun avulla (jos poroja eksyy vähän sekaan, tulee kahvista vaan parempaa). Viikonloppuisin kahvi kaadetaan erityisiin viikonloppumukeihin (kuvassa), joihin emme arkisin kajoa. Pikkujuttu, joka lisää viikonloppuaamujen erityisyyden tunnetta.

(Tässon siis kahden ihmisen eväkset, ihan näin isoon en yksinäni pysty.)

Siinäpä se omalta osaltani. Postausta kirjoittaessani aloin pohtia, voiko muroja (siis maissihiutaleita) tehdä itse? Onko joku koklannut ja jos, niin miten (ja miten meni)?

Aamupala-asioista avautumaan haastan Korianterin Liinan, Nellen Siskojen köökistä sekä Uneliaan Annan. Kiitos ja anteeksi.

Määki, Kili ja Kali - Haasteruokaa iskälle

Viime sunnuntaina vierailin vieraassa köökissä kokkaamassa. Taisiis. Ei voi kyllä vieraasta puhua, mutta uskaltauduin kuitenkin ulos omasta keittiöstäni. Osoite oli lapsuudenkoti ja sapuskan laakaamisen tavoite isin mahan täyttäminen ja mielen hyventäminen. Ja jotta osuisin mahdollisimman moneen kärpäseen, päätin kantaa tämän herkun myötä myös korteni Melukylän emännöimään marraskuun ruokahaasteen korkeaan kekoon.

Reseptin löysin jostain mystisestä paikasta olohuoneemme lehtikasaan päätyneestä Kodin kuvalehdestä (21.8.2008). Muuntelin ohjetta hiukan olosuhteiden pakosta. Esimerkiksi reseptissä vinkatut määkin lapa tai etuselkä vaihtuivat sisäpaistiin, koska kauppa ei luullista lihaa laisinkaan tarjonnut. Lisäksi alkuperäisen aviisin mukaan lammaspalat ja kaalisilppu menevät raakoina pataan kypsymään, mutta eihän mistään niin isoa atiaa löydy! Siispä sekä kaalit, että lampaat esikeitettiin uunipadan tilavuuden riittävyyden varmistamiseksi. En myöskään kauheasti käyttänyt mittoja aineiksia pataan viskoessani, vaan luotin silmään ja käden kallistuskulmaan. Eikä tarvinnut kyllä ainakaan sen suhteen surra, lopputulos oli nimittäin lähimain taivaallinen. Uudestaan. Lisää. Enemmän. Kiitos.

Lammasta kera kaalin ja taatelin

1 kg kaalia
n. 600 g lampaan sisäpaistia
2 dl tummaa olutta
(osa lampaan keitinliemestä)
1/2 dl siirappia
2 tl jeeraa
2 kanelitankoa
2- 3 tl merisuolaa
200 g taateleita
2 rkl sitruunamehua

Suikaloi kaali ja paloittele liha. Keitä molempia jonnin aikaa turhien nesteiden haihduttamiseksi merisuolalla maustetussa vedesä. Nostele silput ja palat pataan ja paista ilman kantta 225 asteessa noin 20 minuuttia. Nosta pata uunista ja kaada joukkoon siirappi, olut, lihaliemi. Viskaa joukkoon myös kanelitangot ja suola. Laske uunin lämpöä 175 asteeseen, peitä pata kannella ja kypsytä vielä vähintään tunti (mieluummin pari). Tarkista kypsyys, lisää kivettömät taatelit ja sitruunamehu, säädä uuni nollille ja anna makujen tasaantua vielä parikymmentä minuuttia. Nautiskele valmista pataa esimerkiksi tuoreen leivän kanssa.

Kinkkinen kurmitsa

Kuluvan kuun ruokahaaste aiheutti tosiaankin päänvaivaa. Ensinnäkin. Kurpitsa on allekirjoittaneelle melko vieras raaka-aine. Kesäkupritsaa olen toki minäkin laakannut yhden jo toisenkin kerran, mutta kurpitsakurpitsaan olen törmännyt lähinnä telkkarissa ja halpojen lounasravintoloiden "salaattipöydissä" etikkaan ja sokeriin sekoitettuna.
Pohdin pääni puhki, millä lajilla haasteeseen osallistuisin. Kylmää vai kuumaa? Suolaista vai makeaa? Isoa vai pientä. Aluksi ajattelin tehdä blinejä kurpitsa-kanttarellipaistoksella, mutta pyörittelin ajatusta niin pitkään päässäni, että ehdin kyllästyä koko ideaan. Lopulta, pitkien pohdintojen ja haasteruoan syöjien esittämien toiveiden huomioonottamisen jälkeen päädyin tajun veks vievään jälkkäriin.


Toinen ongelma tuli vastaan kootessani tarvittavia raaka-aineita kokkaussessiotani varten: eihän tässä maassa kukaan mitään kurpitsakurpitsaa myy! Isommissakin marketeissa tarjottiin pelkkää kesäkurpitsaa. Kierrettyäni useamman putiikin, olin jo vaipua epätoivon suohon. Mietin jopa tämän kuun haasteen jättämistä väliin. Mutta sitten. Käpylän Mustan Pekan hevi-osasto ystävällisine työntekijöineen pelasti. Banaanien, tomaattien ja paprikoiden seuraan oli eksynyt ISO, keltainen Tuhkimon kärry. Kokonaista en missään nimessä kuitenkaan halunnut: miten kahden hengen talous saisi muka sellaisen tuhottua...? Lähestyin siis mitän nöyrimmin hevi-osaston työntekijää, joka hetken mietittyään riensi silpaisemaan mollukasta tarvitsemani siivun. Ystävällistä. Ele, joka saa minut vierailemaan ko. marketissa toisenkin kerran.

Riemuissani riensin kurmitsoineni köökkiini haasteruokaa höösäämään. Lopputuloksea oli paitsi iso sotku keittiössä, myös taivaallisen tuhti ja valuva mutakakku kurpitsa-sitruunahillokkeen kera.
Kakun alkuperäinen resepti löytyy täältä. Noudatin ohjeistusta orjallisesti pienen pientä poikkeusta lukuun ottamatta.

Holtiton mutakakku

250 g tummaa suklaata
n. 70 g Fasun Omar-suklaata
100 g voita
2 dl sokeria
6 valkuaista
6 keltuaista

Sulata voi kattilassa, siirrä kattila pois liedeltä ja liuota paloiteltu suklaa kuumaan voisulaan. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota myös keltuaiset ja sokeri keskenään. Lisää jäähtynyt suklaamössö käännellen keltuaisvaahdon sekaan. Nostele joukkoon osa valkuaisesta, ja lisää pikkuhiljaa loputkin. Kääntele tässä kohtaa varovasti ja vältä sekoittamisessa liiallista huolellisuutta. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa vartin verran.


Kurpitsa-sitruunahilloke

n. 4 dl kurpitsakuutioita
1 dl hillosokeria
1/2 sitruunan mehu

Sekoita kuutioidut kurpitsat sokerin kera kattilassa. Purista joukkoon sitruuna mehu. Keittele maltillisella lämmöllä kymmenisen minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoa mutakakun kera.

Ihkaeka ruokahaastepostaus!

Puolen voikilon blogissa julistettiin jokin aika sitten elokuun ruokahaaste alkaneeksi. Aiheena kokkauskisailussa on tällä kertaa punajuuri, tuo suloisen makea keittiönsottaaja, jota on tässäkin köökissä jo kesän aikana ehditty pyöritellä. Viimeksi taisin siipaloida vulgaaria juurta pitsan päälle, päätinkin nyt pysyä hyväksi havaitulla roskaruokalinjalla. Siispä pidemmittä puheitta, sallikaa allekirjoittaneen esitellä: Ketsuppilan ihkaensimmäinen ruokahaaste!

Punajuuripurilainen kera kapriskastikkeen

Pihvit:
1 tlk kikherneitä
6 punajuurta
2 kynttä valkosipulia
3 munaa
1 dl korppujauhoja
mustapippuria
suolaa

Survo kikherneet mössöksi haarukalla tai vaikkapa perunasurvimella. Esikeitä punajuuria kuorineen n. 10 min. ja kuori sekä raasta hiukan jäähtyneet mollukat. Silppua valkosipulit. Yhdistä kaikki aineet ja anna korppujauhojen turvota hetki. Paista pannulla molemmin puolin tai uunissa 200 asteessa n. 15 min. (tai kunnes piffit pysyvät koossa).


Kapriskastike:
1 prk kermaviiliä
2-3 tl sinappia
iso purkki (n. 60 g) kapriksia

Sekoita aineet yhteen ja jätä soosi valumaan muiden kokkailujen ajaksi esim. suodatinpussin avulla. Sekoita välillä kevyesti.

Lisäksi:
hampurilaissämpylöitä
tammenlehväsalaattia
punasipulia
jalapenoja
savujuustoa

Paahda sämpylöiden sisäpintoja kuumalla pannulla, kunnes ne vähän rapsakoituvat. Kokoa purilainen fiiliksen mukaan ja nauti hyvällä halulla.