torstai 31. heinäkuuta 2008

Ice, baby. Vol. 2

Nyt siinä sitten kävi niin, että ihan mehujääriehaannuin. Alla tälle illalle värkätyt jälkkärit.
Ulkonäkö ei ehkä ole parasta a-luokkaa, mutta maku sen sijaan... Tahdon vain sanoa: NAM!


Bansku-toffeeherkku

2 banaania
1 pikkuplo (4 cl) toffeelikööriä (esim. Dooley's)

Aja aineet tasaiseksi blenderissä tai sauvasekoittimella. Kaada muotteihin ja pakasta.
(Näillä määrillä sain täytettyä neljä omaa muottiani.)

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Kumipallona luokses pompin!

En vaan tajua. Ei kai sen näin vaikeaa pitäisi olla?
Leivoin (luultavasti ensimmäistä kertaa elämässäni) sämpylöitä. Katsoin parin jauhoyhtiön sivuilta hiukan osviittaa ja sovelsin sitten resepteistä oman versioni.
Näistä leipäsistä tuli kuitenkin kovin raskaan oloisia ja kuivahkoja. Johtuiko mälsä lopputulos siitä, että käytin myslin lisäksi pelkkiä vehnäjauhoja? Enkö antanut kohota tarpeeksi tai jätinkö vaivaamisen puolitiehen? Vinkkejä viisaammilta kaivataan!
Alla epäonnistuneet (olivat ne kyllä ihan syötäviä, mutta vähän masentavia kuitenkin) versiot.


Myslisämpylät (a la amatööri)

4 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
6 dl jauhoja
2 dl mysliä
loraus siirappia
2 rkl öljyä
ripaus suolaa

Sekoita hiiva veteen ja lisää hiljalleen vaivaten muut aineet. Pyöritä sämpylöiksi ja jätä liinan alle kohoamaan. Paista paisuneet leipäset 225 asteessa n. 12-15 minuuttia.

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Punajuurta...? Pitsassa...?

Kyllä vaan, ja sen kaverina muun muassa vuohenjuustoa. Voin kertoa, että lopputulos (täytteiden osalta) oli varsin maittava.
Ainoa, mikä tässä lätyssä hiukan tökki, oli pohja, jota en koskaan onnistu taputtelemaan tarpeeksi ohueksi. Mikä lie, kun ei edes kantapään kautta opi...

Ylinnä kuva pitsasta ennen kypsennystä, jälkimmäinen kuva uunituksen jälkeen (ja tässä kohtaa kamera ei enää suostunut yhteistyöhön: sammuili sitkeästi ja unohti tarkennuksen jalon taidon). Saanette kuitenkin käsityksen sapuskan visuaalisesta asusta vaikkapa sitten mielikuvituksenne avulla. :)


Punajuuri-vuohenjuustopitsa

Pohja:
2 dl kädenlämpöistä vettä
4 dl vehnäjauhoja
1/2 hiiva
suolaa
öljyä

Sekoita hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Alusta joukkoon jauhot ja liraus öljyä ja jätä liinan alle lepäämään siihen asti, että olet saanut täytteet silputtua. Taputtele sitten tai

Täyte:
1-2 pientä punajuurta
1/2 pötkö vuohenjuustoa
vajaa pieni (90 g) purkillinen vihreää pestoa
1/2 pss pinjansiemeniä
iso kourallinen rucolaa
(mustapippuria)

Levitä pesto pitsapohjalle kastikkeeksi. Paloittele / viipaloi punajuuret ohuiksi paloiksi ja viipaleiksi. Viipaloi myös vuohenjuusto. Levitä edelliset peston päälle ja ripottele perään pinjansiemenet. Paista 225 asteessa, kunnes juusto ja pitsanreunat saavat väriä. Viimeistele uunista poistettu lätty kasalla tuoretta rucolaa. Rouhaise tarvittaessa päälle pippuria.


tiistai 22. heinäkuuta 2008

Jäätä, jäätä, vauva.

Rakastan mehujäitä. Suhteemme on jossain määrin pakon sanelema, sillä vatsani ei jostain syystä kestä normijätskiä (syön sitä kyllä välillä silti, kun hinku voittaa järjen). Mutta pakkoa tai ei, olemme aikojen saatossa kasvaneet tiiviisti yhteen.

Meillä (siis lapsuudenkodissani) on tehty mehujäitä itse niin kauan kun muistan. Useimmiten ne syntyivät isän tekemistä mehuista mehujäämuotteihin. Lisäksi teimme usein banaanijäitä: banaani halkaistaan kahtia ja kummankin puolikkaan päähän tökätään tikku, tämän jälkeen puolikkaat kääritään kelmuun ja tyrkätään pakastimeen. Herkkua!

Myöhemmällä iällä (kauppojen valikoimien laajennuttua) olen survonut (lapsuudenkodista mukaan tarttuneisiin) mehujäämuotteihin milloin mitäkin. Erityisen hyvin mieleeni on näistä kokeiluista jäänyt ihan pelkästä mangotuoremehusta pakastetut versiot. Toimi! Samaan syssyyn voisi toki tyrkätä vaikkapa pikkuriikkisiä hedelmäpaloja, esim. sharonia tai vaikkapa mintunlehtiä.

Mehujäämuottini olivat edellisen muuton yhteydessä unohtuneet jonnekin yläkaapin perukoille. Muotit muistuivat kuitenkin mieleeni lukiessani taannoin Jokapäiväisenleivän postausta ja päätinkin kaivaa mokomat takaisin päivänvaloon. Näillä eväillä tuskin varsinaiseen kisaan osallistun, mutta lämmittelykierroksena puikot toimivat verrakkaasti. Seuraavaan satsiin yritän sitten keksiä jonkinmoista jujua!


Jäiset smoothiet

1 banaani paloina
lohko vesimelonia paloina
luraus maustamatonta jugurttia
(sokeria / hunajaa)

Aja aineet tasaiseksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Makeuta tarvittaessa ja kaada seos mehujäämuotteihin. Pane muotit pakastimeen ja käy vartin välein tarkistamassa, josko ne jo sittenkin olisivat jäätyneet.


(Tasapuolisuuden nimissä koirakin sai oman osuutensa. Kelpasivat kyllä ihmisellekin.)

Edit: Syödessä kuunneltavaa täällä.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Taivaallinen uuniomeletti

Tein ensimmäistä kertaa elämässäni omelettia uunissa. Plätystä tuli vahingossa niin hyvää, että pieni kyynel herähti silmäkulmaan (nyyhk). Lopputulos oli järjettömän mehukas ja maut olivat pyöristyneet ihanasti oletettavasti pannua pidemmän kypsymisajan vuoksi.
Herkku syntyi seuraavasti.

Halloumia munakkaassa

1 tomaatti viipaleina
100 g halloumia viipaloituna
5 munaa
2 rkl vettä
mustapippuria
kourallinen silputtua basilikaa
1 kynsi valkosipulia silputtuna
öljyä / muuta rasvaa

Voitele uunivuoka (itse käytin pienehköä piirakkavuokaa). Lado juuston- ja tomaatinviipaleet vuoan pohjalle niin, että se peittyy.
Sekoita munien rakenne rikki ja lisää joukkoon vesi, pippuri, basilika ja valkosipuli. Pyörittele esim. vispilällä tasaiseksi. Kaada seos tomaattien ja halloumien päälle.
Paista uunin keskitasolla 180 asteessa noin puoli tuntia, kunnes omeletti on hyytynyt ja saanut väriä pintaan.


perjantai 18. heinäkuuta 2008

Nelivärilautanen

Kiireetön kokkaus on mukavinta. Paitsi jos on nälkä. Tätä sapuskaa vääntäessä nimittäin oli, ja lopulta koko homma meinasi mennä hosumiseksi. Lopputulos maistui hetken epätoivosta huolimatta makoisalta.
Ensi kerralla taidan kuitenkin esikeittää punajuuriviipaleita muutaman minuutin ajan, jotten tarvitsisi pannun äärellä tuntikaupalla (oikei, vähän liioittelua) päivystää.


Bataattimuushia ja punajuuripaistokkaista jugusoosin ja sokruherneiden kera

Jugurttikastike:
3 dl ruokajugurttia
1/2 prk isoja kapriksia pienittyinä
1 kynsi valkosipulia
1 dl tuoretta, silputtua basilikaa
ripaus mustapippuria

Yhdistä aineet, ja jätä koko komeus valumaan esim. suodatinpaperin avulla muun kokkailun ajaksi. Sekoita soosia pari kertaa valumisen aikana, jotteivät jugurtin seassa olevat rehut vaikeuttaisi valumista.

Bataattimuusi:
4 isoa bataattia
1 kevätsipuli varsineen
suolaa
nokare voita

Kuori ja pieni bataatit, silppua sipuli. Pane kaikki kiehumaan kattilaan, lisää veteen suolaa. Kun bataatit ovat kypsiä, kaada liika vesi pois ja soseuta kattilan sisältö sauvasekoittimella muusiksi. (Tässä ei mielestäni kannata olla turhan tarkka, itse ainakin tykkään, jotta pienet sattumat tekevät lopputuloksesta kotoisamman.) Heitä joukkoon nokare voita makua pyöristämään.

Punajuuripaistokkaat:
vajaa 1 kg punajuuria
2-3 rkl hunajaa
1 muna
korppujauhoja
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Kuori ja viipaloi punajuuret noin sentin paksuisiksi minipihveiksi. Esikeitä siipaleita halutessasi muutama minuutti (tämä nopeuttaa huomattavasti kokkausprosessia).
Sekoita hunaja ja kananmuna haarukalla tasaiseksi ja kaada sotku lautaselle. Pane toiselle lautaselle korppujauhoja, pippuria (reilusti) ja suolaa. Kieritä punajuuret ensin munassa ja leivitä sitten korppujauholla. Paista molemmin puolin oliiviöljyssä miedolla lämmöllä, kunnes viipaleet ovat mukavan al dente, ja niiden pintaan on ilmestynyt kultainen väritys.

Tajoa kaikki edelliset sokeriherneiden kera (lisuke ei tietenään ole pakollinen, mutta itse en hernefanina voi olla änkemättä niitä kaiken mahdollisen kylkeen).

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Herkkuaaria

Ennen oli lumisemmat talvet ja lämpimämmät kesät. Ennen oli yhteisöllisyyttä ja huolehtimista ja suloisempia koiranpentuja ja enemmän käpylehmiä. Ennen oli jäätelöannoksia.

Lapsena kesän (sateisenkin) kruunasi pikkukaupungin pikkukahvilasta ostettu jäätelöannos. Omani oli useimmiten Mansikkapingviini: jalalliseen lasimaljaan kasatut vanilja- ja mansikkajäätelöpallot, mansikkahillo, kermavaahto ja nonparellit. Nam. Komeus oli koristelut pingviinimuovilätkällä sekä paperivarjolla. Hauskinta oli kauhaista vaniljajäätelöä ja kermistä samaan lusikalliseen. Suuhun sujautettuna lusikassa yhteinäiseltä näyttänyt kama yllätti kitalaen: kermavaahto tuntui melkein lämpimältä jäätelön kylmyyden ohella.

Jossain vaiheessa lopputeini-ikää jäätelöannoksia ei enää ajatellut tai kaivannut. Unohtuivat vuosiksi. Kunnes tässä eräänä päivänä alkoi sattumalta muistelo, jonka seuraukset olivat suorastaan väistämättömät: vuosien vajaus olisi korvattava!



Kun mikään ei riitä (Levottomat annokset)

paria eri jädeä palloiksi pyöriteltyinä
valmiskermavaahtoa (tätä ällömakeaa kamaa tuskin voi muuhun käyttää?)
paria eri jälkkärikastiketta (meillä laku ja suklaa)
nonparelleja (niitä saa nykyään eri muotoisina, hurraa kehitys)
cocktail-kirsikoita (pahoja? kyllä. mutta kuuluvat asiaan)

Lado herkut maljaan ja lusikoi suuhusi, kunnes totaalinen ähky yllättää (itse en pystyin syömään seuraavan kerran seuraavana päivänä kahden aikaan).

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Maan mainio sapuska

Makaronilaatikko on sitten hieno arkiruoka. Edukas, riittoisa, maukas ja äärettömän helposti varioitava. Eikä siihen sitä paitsi kyllästy ikinä.
Viimeksi uunissa kypsyi seuraavanmoinen versio.


Oliivinen kasvismakaronilaatikko

4 kevätsipulia varsineen
350 g ruismakaroneja
1 prk (235 g) mustia oliiveja
1 tlk (390 g) herkkusieniä (tai vastaava määrä tuoreita)
2 kynttä valkosipulia
3 dl tummaa soijarouhetta
1 liemikuutio
vettä
mustapippuria
paprikajauhetta
oliiviöljyä
3 munaa
muutama desi maitoa

Kaada soijarouhe kuumalle pannulle oliiviöljytilkan päälle. Pyöräytä pikaisesti ja lisää lihaliemikuuto ja vettä. Vettä kannattaa kaataa joukkoon pikkuhiljaa ja lopettaa sitten, kun rouhe näyttää kylläiseltä. Mausta pippurilla ja paprikajauheella.
Kuullota toisella pannulla sipulit ja yhdistä lopputulos soijan kanssa. Sekoita joukkoon herkkusienet ja pienityt oliivit.
Keitä makaronit suolatussa vedessä. Sekoita munamaito ja mausta se suolalla ja pippurilla.
Sekoita kaikki osaset laakeassa vuoassa ja paista 200 asteessa n. 25 min. Halutessasi voit kuorruttaa laatikon ennen paistamista korppujauholla tai juustoraasteella.

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Mamman kanasalaatti

Äiti teki tänä kanasalaattia enemmän tai vähemmän säännöllisesti, kun vielä samoissa nurkissa asustelin. Herkulta maistuu edelleen, vuosien vierittyä ehkä jopa vielä paremmalta. Nam.

Tällä kertaa marinoin kanat itse, mamma taitaa tyytyä useimmiten maustamiseen ennen paistamista. Lisäksi koristelin komeuden munilla, kun mokomat piti saada tuhottua.


Kana salaatissa

450 g maustamattomia kanapaloja
marinadi:
hunajaa
valkosipulia
pippuria
1 sitruunan mehu
soijaa

1 punainen paprika
2 dl herneitä
2 kokonaista maustekurkkua
2-3 vihreää omenaa
2 kevätsipulia varsineen
reilu pala tuorekurkkua
jääsalaatti


Pane kanapalat marinadiin lillumaan, anna maustua ainakin puoli tuntia. Silpo sillä välillä muut ainekset. Paista marinoituneet kanat pannulla ja lisää jäähtyneinä muun salaatin joukkuun. Koristele halutessasi keitetyillä kananmunilla.

torstai 10. heinäkuuta 2008

Palkkapäivää odottavan papupata

Taitavana rahankäyttäjänä onnistun kuluttamaan koko tilin (sen suuruudesta riippumatta) viimeistään muutamaa päivää ennen seuraavan saapumista. Viimeisten päivien penninvenytys vaatiikin melkoista mielikuvistusta, mikäli mielii saada vatsansa täyteen. Tällaisina aikoina tässä köökissä syödään useimmiten tomaattimurskaa erilaisilla lisäkkeillä varioiden. Tässä kuussa synnytin seuraavanmoisen papupadan.


Pennittömän papupata

2 prk chilimaustettua tomaattimurskaa
1 prk kidneypapuja
1 prk valkoisia papuja
1 kesäkurpitsa paloiteltuna
2 sipulia lohkottuina
3 kynttä valkosipulia
1-2 rkl sitruunan mehua
1-2 rkl hunajaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
timjamia
muutama laakerinlehti
loraus balsamicoa

Kuullota sipulit ja kesäkurpitsa öljyssä pannulla. Lisää tomaattimurska ja mausteet ja anna hautua miedolla lämmöllä vähintään vartin verran. Kumoa pavut sotkun sekaan ja lisää tarvittaessa mausteita. Hauduta vielä hetki ja tarjoa lopputulos riisin kanssa.

Syödessä kuunneltava kappale: Maria Gasolina / Kunnon papupata

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Sunnuntain surullinen täytekaakku

Sunnuntai-iltana isku tajuton täytekakkuhimo (siis aivan kestämätön sellainen). En kamalasti leivo, joten kaapeistä ei luonnollisesti löydy kaikkia mahdollisia leipomusvälineitäkään, ei esimerkiksi kakkuvuokaa. Toiveikkaana suuntasin lähimpään, keskikokoista suurempaan kauppaan. No, ei se kakkuvuoka senkään putiikin hyllyillä väijynyt. Kermakakkuhimon riivaaman sitten menin ja ostin valmspohjan. Iso virhe.

Käytin pohjan kolmen osan kostuttamiseen desilitroittain appelsiinimehua, mutta lopputulos oli silti sitkeän kuminen. Lisäksi pohjasta puuttui kokonaan kuohkeus ja sokeri oli tiivistynyt sen pintaan kovaksi kuoreksi. Haaveissa siintänyt kakkunautinto muuttui siis suureksi pettymykseksi. Maistelun jälkeen kakku viskattiin kanssaeläjän kera yhdessä tuumin mappiin öö.

Alla kuva surullisesta leipomuksesta. Kostutin kaakun siis appelsiinimehulla ja kuorrutin vihreäksi värjätyllä kermavaahdolla. Väleihin ängin seosta, joka sisälsi 1 pussin Blå Bandin vadelmavaahtoa, 1 purkin maustamatonta tuorejuustoa, 1 pussin pakastevadelmia sekä pussillisen Marianne Crusheja.

torstai 3. heinäkuuta 2008

Ihanien kestitystä

Ketsuppilalla oli eilen suuri ilo ja kunnia vastaanottaa varsin odotettuja vieraita. Ovesta päästettiin sisään kolme täysikasvuista ja pari vähän pienempää. Isoimpien kyläilijöiden vatsat pyrin täyttämään pienellä iltapalatarjoilulla.
Pöydälle katettiin sienipiirakkaa, vihreää (keltaista) salaattia sekä eilisen muffinipostauksen innoittamana, yllätysyllätys: muffineita.


Sieni-timjamipiirakka

Ruis-perunapiirakkataikina pakasteesta (kärsivällisimmät voivat tehdä itse)
100 g siitakkeita
2 jumboherkkusientä
1 kevätsipuli varsineen
2-3 rkl tuoretta timjamia
suolaa
mustapippuria
n. 2 dl maitoa
3 munaa

Levitä sulanut taikina voidellun vuoan pohjalle. Ripottele päälle pilkotut sienet ja silputut sipulit.
Sekoita maito, munat, timjami ja mausteet. Kaada seos sienien päälle.
Paista 200 asteessa n. 25 min (kunnes munamaito on hyytynyt ja piirakan reunat saaneet väriä).


Vihreä (keltainen) salaatti

1 romainesalaatti
1 tammenlehväsalaatti
1 prk keltaisia kirsikkatomaatteja
2 appelsiinia
1 keltainen paprika
2 kevätsipulia varsineen

Silppua ja sekoita. Tarjoa kirpakan kastikkeen kera.



Rommi(htavat)-kirsikkamuffinit
(10 isoa)

200 g rasvaa
2,5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
4 munaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl rommiesanssia (tai loraus rommia)
2 dl tuoreita, paloiteltuja kirsikoita

Vaahdota rasva ja sokeri. Riko munat vaahdon sekaan yksi kerrallaan välissä aina sekoittaen. Lisää joukkoon 0,5 dl jauhoja ja vatkaa vielä vähän.
Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja kaada lopputulos vähän kerrallaan rasvavaahdon joukkoon. Vatkaa.
Lisää lopuksi joukkoon maito ja rommiesanssi, sekoita nopeasti ja hyvin.
Täytä muffinivuoat vuorotellen taikinalla ja kirsikanpalasilla (tähän sopisi hyvin mukaan myös tumma suklaa, jos haluat tehdä muffineista hiukan syntisempiä).
Paista 225 asteessa noin vartin verran.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Päivän muffinssi

Muffinssi, muffini... Miten sen nyt haluaakaan sanoa. Pieneen vuokaan leivottu suolainen tai makea herkku kuitenkin.
Näille mainioille minikaakuille on omistettu armaassa naapurimaassamme kokonainen sivusto, jota kovasti myös suomennetaan. Saitilta löytyy niin monta muffinireseptiä, että ihan sekaisin menee pieni pää.
Kokeiltavien listalle sujahtaa samoin tein ainakin Polkagris-muffinit sekä vaahtokarkein kuorrutetut muffinit. Mielenkiintoiselta vaikuttaa myös Jussin juhannusmuffinien resepti: vodkaa...?

Raportoin aiheesta lisää kuvien kera, kunhan kerkiän paakaroida. Ja jos joku ennättää testata saitin muffinssireseptejä ennen allekirjoittanutta, niin kuulisin lopputuloksista mieluusti!