perjantai 25. heinäkuuta 2008

Punajuurta...? Pitsassa...?

Kyllä vaan, ja sen kaverina muun muassa vuohenjuustoa. Voin kertoa, että lopputulos (täytteiden osalta) oli varsin maittava.
Ainoa, mikä tässä lätyssä hiukan tökki, oli pohja, jota en koskaan onnistu taputtelemaan tarpeeksi ohueksi. Mikä lie, kun ei edes kantapään kautta opi...

Ylinnä kuva pitsasta ennen kypsennystä, jälkimmäinen kuva uunituksen jälkeen (ja tässä kohtaa kamera ei enää suostunut yhteistyöhön: sammuili sitkeästi ja unohti tarkennuksen jalon taidon). Saanette kuitenkin käsityksen sapuskan visuaalisesta asusta vaikkapa sitten mielikuvituksenne avulla. :)


Punajuuri-vuohenjuustopitsa

Pohja:
2 dl kädenlämpöistä vettä
4 dl vehnäjauhoja
1/2 hiiva
suolaa
öljyä

Sekoita hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Alusta joukkoon jauhot ja liraus öljyä ja jätä liinan alle lepäämään siihen asti, että olet saanut täytteet silputtua. Taputtele sitten tai

Täyte:
1-2 pientä punajuurta
1/2 pötkö vuohenjuustoa
vajaa pieni (90 g) purkillinen vihreää pestoa
1/2 pss pinjansiemeniä
iso kourallinen rucolaa
(mustapippuria)

Levitä pesto pitsapohjalle kastikkeeksi. Paloittele / viipaloi punajuuret ohuiksi paloiksi ja viipaleiksi. Viipaloi myös vuohenjuusto. Levitä edelliset peston päälle ja ripottele perään pinjansiemenet. Paista 225 asteessa, kunnes juusto ja pitsanreunat saavat väriä. Viimeistele uunista poistettu lätty kasalla tuoretta rucolaa. Rouhaise tarvittaessa päälle pippuria.


3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Loistava lätty, vuohenjuuston ja punajuuren liitto on siunattu korkeammalla taholla! Ehtivätkö punajuuret kypsyä tarpeeksi nuketuksen aikana vai vuolitko juurista niin ohkaisia lastuja, että varmalla kypsyivät?

Blogisi on muuten eri kiva uusi tuttavuus :-)

Ketsuppi kirjoitti...

Kitos kovasti kommentista! :)

Leikkelin punajuuret niin pieniksi, että kypsyivät hyvin: paksuutta lastuilla oli varmaan pari-kolme milliä.

Greenie kirjoitti...

Meillä mies aina kaulitsee pitsapohjan ennen pellille laittoa. Tulee hyvä ja ohut pohja :)