maanantai 29. syyskuuta 2008

Syksy, oi syksy!

Alla (heikkolahjaisesti) ikuistettu ihanuus sai alkunsa työkaverin lahjoittamista suppilovahveroista. Tyyppi tykkää käydä sienessä, mutta ei itse jostain syystä osaa ottaa iloa irti löydöksistään. Hieno juttu allekirjoittaneen kannalta. Tämä oli nimittäin herkkua!


Suppilovahveropasta

pari isoa kourallista suppilovahveroita
3 pientä shalottisipulia
1 pullea kynsi valkosipulia
1 ruukku timjamia
1/2 sitruunan mehu
kimpale parmesania
1 rkl kasvisfondia
oliiviöljyä
mustapippuria

tummaa spagettia
kanaliemikuutio

Siisti suppilot, pilko sipulit ja heitä molemmat pannulle kuuman oliiviöljyn päälle. Anna sipulin kuullottua ja sienien päästää kosteutta. Keitä samalla pasta liemikuutiolla maustetussa vedessä al dente miinukseksi.
Kun sienien neste on suurimmaksi osaksi haihtunut pannulta, lorauta sekaan fondi ja sitruunamehu. Mausta mustapippurilla ja viskaa sekaan järkeväksi partuoitu timjami.
Kaada pannulle puolikypsä pasta ja vuole joukkoon reilusti parmesaania.
Syö niin, että napa rutisee.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten onnekas olet.. Kun ei itse ehdi käydä sienimetsässä ja silloinkin kun käy, ei oikein uskalla poimia muuta kuin kanttarelleja, olisi oma poimija melkoista luksusta. Pasta näytti todella herkulliselta.

Ketsuppi kirjoitti...

Tämä oli herkkua! Sain sieniä niin rutkasti, että ainakin yksi viritelmä on vielä postaamatta.

Seuraavaksi toivon työkaverini innostuvan marjastamisesta. Niitä kun olisi hauska hillota. :)